Study – vaikea valinta

study-1968077

Taas elellään sellaista aikaa, että moni nuori ja miksei vanhempikin, pohtii mitä lähtisi opiskelemaan. Aika harvalla on tulevaisuuden suunnitelmat kirkkaana mielessä. Meidän perheessä esikoinen vähän niin kuin ajautui omaan opinahjoonsa tyttöystävänsä kirkkaan unelman perässä. Yhdeksännen luokan jälkeen ammattiopintojen kautta hän pääsi ammattikorkeakouluun ja on nyt todella kiinnostunut alasta jolle ajautui. Ihan mahtavaa!

Keskimmäinen taas on pyrkinyt haluamaansa korkeakouluun mutta alalle on paljon hakijoita ja näin ollen opiskelemaan on vaikea päästä. Onneksi hän on saanut tehdä sitä työtä johon on valmistunut keskiasteen opinnoista.

Nuorimmaisemme aloitti viime syksynä lukion, mutta ei vielä tiedä mikä ala häntä tulevaisuudessa kiinnostaisi. No, nyt tässä vaiheessa riittäisikin mainiosti, jos kiinnostus kohdistuisi lukion materiaaliin, sillä ilman hyvää todistusta on vaikea päästä minkäänlaisiin jatko-opintoihin. Herra siinäkin auttakoon!

Tällä viikolla uutisissa kerrottiin kyselystä joka oli tehty tytöille ja pojille. Heiltä kyseltiin, että minkälaisiin ammatteihin he halusivat. Tulos oli aika ilmeinen. Pojat halusivat miesvaltaisille ja tytöt naisvaltaisille aloille. Eihän tässä ole mitään pahaa, mutta ikävä kyllä naisvaltaisilla aloilla palkat ovat alemmat. Vielä kurjempaa on, jos joku näistä tytöistä päättääkin valmistua miesvaltaiselta alalta mutta silti hänen palkkansa pysyy huonompana kuin vastaavaa työtä tekevän miehen. Tämä tosin kielletään Suomen laissa sekä myös Euroopan unionin oikeudessa mutta edelleen miehen euro on naiselle 83 senttiä.

Raamattu pitää jokaista ihmistä yhtä arvokkaana. Ihminen on Jumalan kuva eikä tätä tietenkään voi mitata rahassa. Me aikuiset teemme maailmasta eriarvoisen.

Kaikesta huolimatta itse uskon Jumalan johdatukseen nuortenkin elämässä. Rukoilkaa, pyytäkää sitä itsellenne ja läheisillenne.

”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil. 4:6–7)

Nuoret olkaa rohkeita! Hakekaa opiskelemaan yllättäviinkin ammatteihin. Luottakaa itseenne! Opiskelemaan mennään siksi, että oppisi eikä siksi, että osaa jo. Liian moni antaa epävarmuuden ja pelkojen rajoittaa itseään. Tärkeintä on, että saa jonkin ammatin ja ammattiahan voi myöhemmin vaihtaa.

Isä, anna mulle joku haave ja suunnitelma, josta voisin innostua ja mitä kohti mennä. Amen.

Lisää nuorten rukouksia johdatuksesta ja muusta Mobiilikirkosta.

Anna Ojala, diakoni

Advertisements

”Non, je ne regrette rien”

tuhkaristi-nettiin”En kadu mitään”, on tuttu slogan. Sen on varmaan kuullut jokainen joskus ystäväpiirissään tai ainakin lukenut naistenlehdestä, kuullut Edith Piafin tai Kari Tapion laulamana.

Ihminen, joka julistaa, ettei kadu mitään, hyväksyy elämänsä valinnat, väärätkin sellaiset, osana kokonaisuutta. Tällainen ihminen epäilemättä haluaa korostaa sitä, että hyväksyy itsensä sellaisenaan, puutteineen päivineen. Virheitä on tullut tehtyä, mutta minkäs niille enää mahtaa. Mitäs niitä katumaan. Eikä kellään ole siihen mitään sanomista tai lisättävää.

Katuminen ei ole trendikästä. Onko tässä sitten jotain väärää? Vai onko vain hyvä, että ihminen on sinut itsensä ja heikkouksiensa kanssa?

Katuminen – tai kirkollisen kielen sanoin – katumus liittyy vahvasti kristinuskoon, ja erityisesti tuhkakeskiviikkona alkavaan paastonaikaan. Paastonaikana katumusta konkretisoidaan piirtämällä tuhkaristi otsaan näkyväksi merkiksi. Mutta minkälaisesta katumuksesta tuo risti kertoo?

Mistä me puhumme, kun puhumme kirkossa katumuksesta? Mistä me puhumme, kun puhumme syyllisyydestä? Mitä asioita Raamattu, kirkko, kristillinen perinne kehottaa katumaan? Onko nykyihmisellä enää kosketuspintaa sellaiseen katumukseen, josta kirkossa puhutaan? Siis siihen katumukseen, jota vanhan testamentin profeetat julistivat sirottelemalla tuhkaa päälleen ja tekemällä mitä kummallisimpia katumusharjoituksia.

Kirkkokäsikirjan saatesanoissa selitetään tuhkakeskiviikon ydinsanomaa näin: ”Tuhkakeskiviikkona tunnustamme, että olemme syyllisiä Kristuksen kärsimykseen. Kadumme ja pyydämme anteeksi syntejämme luottaen hänen sovituskuolemaansa.” Kun tätä tekstiä lukee, joutuu väistämättä miettimään, miten tavallinen kaduntallaaja mahtaa kokea syyllisyytensä reilu 2000 vuotta sitten kuolleen juutalaismiehen kärsimykseen ja kuolemaan? Onko kirkollinen jargon jäänyt tässä sellaiselle tasolle, ettei se enää tavoita tämän ajan ihmisen arkielämää?

Tässä me kirkon työntekijät joudumme katsomaan peiliin. Sillä juuri siitähän meidän työssämme on kyse: täysin erilaisessa ajassa syntyneen tekstin tulkitsemisesta tätä aikaa puhuttelevalla tavalla. Itse sanomassa on ytyä, se vaan kovin helposti jää sanahelinän ja kapulakielen jalkoihin.

Eräänlainen vastaus katumuksen ja syyllisyyden tematiikkaan löytyy Kirkkokäsikirjan Tuomiosunnuntain evankeliumitekstistä: Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.

Tässä Jeesus puhuu siitä, miten Hän tulee vastaan meitä nälkäisissä, janoisissa, kodittomissa, alastomissa, sairaissa ja vangeissa. Tämän tekstin kristallinkirkasta ydintä eivät vuosituhannet ole himmentäneet. Tämä kolahtaa. Omassakin yhteiskunnassamme törmäämme väistämättä nälkäisiin, janoisiin ja kodittomiin – jos vaan haluamme heidät nähdä. Tekstin viesti on selkeä: jos suhtaudumme näihin yhteiskunnan vähäosaisiin välinpitämättömästi, suhtaudumme itse Kristukseen välinpitämättömästi – ja olemme siten syyllisiä hänen kärsimykseensä.

Ei tarvitse lähteä omaa kotikaupunkia pidemmälle kohdatakseen köyhän. Siitä kertovat muun muassa säännölliset jonot paikallisten ruoanjakopisteiden edessä. Vielä rankemmin köyhyys ja kodittomuus iskee silmille televisioruudun pakolaisvirroista, telttaleireistä ympäri maailman. Kuvat tuhotuista, sota-alueiden keskelle jääneistä kylistä ja kaupungeista, uutiset nälänhädästä ja tartuntaepidemioista, miehistä, naisista ja lapsista kaiken tämän pelon, epävarmuuden ja kauhujen keskiössä huutavat meitä heräämään omasta hyvinvoinnin kuplastamme.

Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.

Mitä minä sitten voisin tehdä? Televisioruutu ja maantieteellinen etäisyys tekee kaikesta niin etäistä. Rehellinen vastaus on, että paljonkin. Yhteiskunnan rakenteellista epäoikeudenmukaisuutta on vaan niin kovin helppoa mielessään väistellä.

On eri asia katua puolisolle tai lapselle pikaistuksissa tuiskaistua pahaa sanaa, kuin katua kyvyttömyyttään kohdata koko laajudessaan maailmassa vallitseva räikeä epätasa-arvo, nälkään kuolevan lapsen huutava tuska ja yhteiskunnalliset rakenteet, joiden kautta itse olemme aiheuttamassa tätä tuskaa kuluttamalla holtittomasti ja epäeettisesti, pitämällä tiukasti kiinni omista eduistamme ja turvatusta elämästämme. Tällaista katumuksesta, mielenmuutoksesta, heräämisestä, on kyse katumuksessa isolla k:lla.

Näiden kysymysten äärellä hiljentymistä varten on paastonaika. Katumuksen tarkoitus on johtaa parannuksen tekoon. Tänäkin paastonaikana saamme pyytää Pyhää Jumalaa näyttämään tietää ja antamaan rohkeutta tehdä juuri niitä tekoja, joita tarvitaan maailman hädänalaisten auttamiseen – ja siten itse Kristuksen palvelemiseen.

Siunattua paastonaikaa Sinulle!

Piia Klemi
Kappalainen
Naantalin seurakunta

Liian kallis koulutus?

”Oi Herra, kaikki päällä maan loit lähimmäisiksemme,
myös kieleltään ja uskoltaan niin vieraat toisillemme.
Kun sinulta saa hoivansa myös kaukainen maa,
kansa sen, niin ketään torju emme.”
(Virsi 431:2)

Tämä Runebergin sanoittama palveluvirsi on kirjoitettu Luukkaan evankeliumin 10:25-27 pohjalta. Se muistuttaa meitä lähimmäisistä lähellä ja kaukana. Sunnuntaina 3.2. alkoi jokavuotinen Yhteisvastuukeräys, jonka aiheena on tänä vuonna ”Auta nuori kouluun Suomessa ja maailman katastrofialueilla”.

Monelta nuorelta jää koulu käymättä, koska siihen ei ole varaa. Suomessa yhteisvastuuvaroin tuetaan vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelua esimerkiksi avustamalla maksullisten opiskeluvälineiden hankinnassa Kirkon diakoniarahaston ja paikallisseurakuntien kautta. Ulkomailla keräysvaroin autetaan katastrofien ja konfliktien aiheuttamissa hätätilanteissa pahiten kärsineitä ihmisiä, tänä vuonna erityisesti nuoria. Keräysvaroin tuetaan koulunsa keskeyttämään joutuneiden oppilaiden paluuta takaisin kouluun, jaetaan koulu- ja hygieniatarvikkeita sekä autetaan koulumaksuissa. Syrjäseuduille koulutetaan lisää päteviä opettajia ja rakennetaan turvallisia kouluja.

Alicen tarina

tumblr_m4nfkzr7n41r8pxcho1_50020-vuotias Alice Loro Lele on nuoresta iästään huolimatta 5-, 3- ja 2-vuotiaiden lasten äiti. Alicen perheeseen kuuluvat lisäksi hänen äitinsä, pikkuveli ja kaksi nuorempaa siskoa. Alice kävi peruskoulun loppuun ja olisi päässyt jatkamaan lukioon, mutta äidillä ei ollut varaa kustantaa Alicen jatko-opintoja. Vanhimpana lapsena Alice tunsin vastuuta kantaa huolta monien vaikeuksien kanssa kamppailevasta perheestäni. Hän tapasi miehen, joka lupasi auttaa hänen perhettään.

Alice meni naimisiin ja oli pian kahden pienen lapsen äiti. Avioliitto ei ollut hyvä. Sen sijaan, että mies olisi auttanut vaimoaan, hän otti Alicen työllään hankkimat rahat itselleen ja pahoinpiteli vaimoaan. Kun mies aikoi ottaa toisen vaimon, päätti Alice palata lasten kanssa takaisin kotiin äitinsä luokse.

Vanhan koulun opettajat tukivat Alicea uudessa tilanteessa ja pyysivät häntä palaamaan takaisin kouluun. Alicen äiti lupasi hoitaa lapsia sillä välin, kun Alice olisi koulussa. Alice kävi uudelleen kaksi viimeistä luokkaa, valmistui hyvin arvosanoin ja sai Kirkon Ulkomaanavulta stipendin lukioon. Opiskelu sisäoppilaitoksessa on rankkaa, erityisesti henkisesti. Kun hän on koulussa, hän ei voi tukea perhettään taloudellisesti, eikä hän näe lapsiaan kuin koulun loma-aikoina.

Alicen yhteisö ei ole perinteisesti pitänyt lasten koulutusta tärkeänä. Tytöt menivät naimisiin ja pojat hoitivat karjaa. Alicen perheelläkin oli kameleita, lehmiä ja vuohia, joista he saivat elantonsa, mutta kun karja kuoli kuivuuteen, he muuttivat lähemmäksi kaupunkia. Nyt Alice ja hänen äitinsä uskovat, että lasten ja erityisesti tyttöjen koulutus on ainoa tie parempaan elämään. Alicen äiti on kiitollinen Alicen saamasta tuesta ja ylpeä siitä, että Alice päätti palata takaisin kouluun.

Alice tähtää opettajaksi. Tavoite on täysin mahdollinen, jos hänen opintonsa sujuvat hyvin. Alice tulee hyvin toimeen pikkulasten kanssa ja opettajan työ tuntui hänestä heti omalta, kun hän pääsi kokeilemaan sitä. Koska hän on itsekin nuori äiti, hän voisi opettajana ymmärtää etenkin tyttöjen koulunkäynnin haasteita kotiseudullaan. Myös omille lapsilleen hän haluaa tarjota mahdollisimman hyvän koulutuksen.

Osallistumalla Yhteisvastuukeräykseen autat lähimmäisiä lähellä ja kaukana. Kiitos, että välität!

Minna Pykälämaa
diakoniatyöntekijä

#kirkkohaaste

2311362759_4b88f85b6b_o.jpgAlkuvuosi on lupausten aikaan. Teen enemmän, teen paremmin, yllän korkeammalle. Kehityn ihmisenä. Vuoden alku on myös suunnitelmien aikaa: laskiaiseen mennessä siivoan keittiön kaapit (jos ne joulusiivouksessa jäi väliin), pääsiäiseen mennessä luen joululahjakirjat, kesän alussa olen viisi kiloa kevyempi ja ruokavaliokin on priimaa.

Tänä(kin) vuonna lupasin itselleni, että teen sen, mikä on helppoa, kiinnostavaa ja innostaa mielenkiintoiseen elämään – ehkä vähän mukavuusrajojen ulkopuolellekin. Ja löysin listat! Museokorttilaisena sähköpostiini kilahti viidenkymmenen tehtävän lista, joka innostaa näkemään ja kokeilemaan museovierailuja uudesta kulmasta, esim. Vieraile näyttelyssä, jonka nimessä on adjektiivi  tai Etsi museoista teos tai esine, joka on tehty syntymävuotenasi.

Ahkerana lukijana bongasin facebookista pohjoisen OUTI-kirjaston kirjallisuushaasteen, jossa on listattu lukuvinkkejä teoksiin, jotka normivalitsemisella ehkä ohittaisi. Kuten Lue kirja, jonka nimessä on kieltolause tai Lue kirja, joka sijoittuu Pohjois-Suomeen.

Mikä tunne, kun yliviivaa suoritetun tehtävän ja siirtyy uuteen haasteeseen!

Listoista ilahtuneena mietin, millainen näkökulmaluettelo innostaisi seurakuntalaisen kurkistamaan seurakuntamaailmaan uudesta vinkkelistä ja kokeilemaan, josko vaikka kirkossa käynti olisikin oma juttu!

Tässä kahdentoista vihjeen lista, ole hyvä!2309372933_9e2da4b4b9_b

  1. Kokeile kirkon ovea, jos se aukeaa, astu sisään. Jos ei, niin kokeile sunnuntaina klo 9.55.
  2. Soita kanttorille ja kysy seuraavan sunnuntain virret. Opettele (ainakin) yksi ja käy laulamassa jumalanpalveluksessa.
  3. Osallistu yöllä pidettävään jumalanpalvelukseen.
  4. Etsi Raamatusta itsellesi voimalause. Jos et löydä, soita seurakunnan papille ja pyydä ehdotusta.
  5. Valitse kirkossa paikka, johon et missään nimessä ole koskaan istunut.
  6. Kuuntele saarna ja mieti, miten itse olisit puhunut päivän tekstistä. Kirjoita!
  7. Käy toisen pitäjän kirkossa ja vertaile sen alttaritaulua oman seurakunnan kirkon alttaritauluun.
  8. Muistele, missä kirkossa sinut on rippikoulun jälkeen konfirmoitu ja käy katsomassa, pitääkö mielikuva paikkansa.
  9. Etsi lähiseudulta pappi, jolla on sama nimi (etu- tai suku) kuin sinulla ja käy arvioimassa hänen saarnansa. (Tässä kelpaavat myös hätätilassa nimien alkukirjaimet…)
  10. Kirjoita rukous läheisen ihmisen puolesta ja pudota esirukouslaatikkoon tai lähetä verkon kautta seurakuntaan.
  11. Bongaa mielenkiintoinen kirkkokonsertti ja mene kuuntelemaan. Vaihda mielipide konsertista vieraan kuuntelijan kanssa.
  12. Osallistu johonkin erikoismessuun tai kirkkohetkeen: Tuomasmessu, Hiljaisuuden iltakirkko, Pääsiäisyön messu, Veneilijöitten messu, Musiikkijuhlien messu, Luomakunnan sunnuntain messu, Itsenäisyyspäivän messu, jne.

2309372927_86eb3f775d_bJa vielä bonustehtävä: lähetä seurakuntaasi viesti, millaista toimintaa, tekemistä, kohtaamista, jumalanpalveluselämää juuri sinä haluaisit omaan seurakuntaasi. Tästä palautteesta me otamme kopin!

Mukavaa listavuotta – kokemuksiasi voit kirjat someen  #kirkkohaaste –tunnuksella!

”Veden kalvossa näet kasvosi, lähimmäisessä näet sydämesi.”  Sananlaskujen kirja 27:19

Outi Kattelus

 

Helmi 280 kappaleen joukosta

books-2158737.jpg

Noin 280 kappaletta. Jotakuinkin tuon verran on kirjoja kahdessa kirjahyllyssämme kotona. Lisäksi on vaihtuva määrä kirjastosta lainattuja kirjoja eri puolilla asuntoa. Ainahan on hyvä olla ainakin yksi kirja käden ulottuvilla… Suurin osa kirjaston kirjoista on dekkareita. Olen viime vuosien aikana muotoutunut niiden  ystäväksi. Valitettavan vähäistä on muunlaisen kirjallisuuden lukeminen nykyään. Muidenkin kirjallisuustyylien aika kyllä tulee taas joskus, mutta nyt on rikosromaanien aika.  Ja, nähtävästi dekkarien lukeminen voi kasvattaa myös kärsivällisyyttä, sillä taannoin varaukseen laittamani kirjan varaussijani on tällä hetkellä 451. Onneksi sillä välin voin hyödyntää Suomen hienon kirjastolaitoksen muita antimia, tai tarttua johonkin kirjahyllyn niteistä.

Kirjasto on upea asia. Aina muuton yhteydessä yksi merkittävä tarkistettava asia itselleni on, missä sijaitsee lähin kirjasto ja millainen se on. Kirjaston koko ei ole ratkaiseva asia, sillä pienkin kirjasto voi olla palveluiltaan hyvä ja tarjonnaltaan kattava.

Mitä lukea alkaneena vuotena? Pitäytyäkö hyviksi havaituissa tyyleissä ja kirjoittajissa, levätä niissä vai aloittaako jotain aivan uutta, ja niin, ehkä myös levätä niissä, jossain uudessa? Joskus suunnittelen meneväni kirjastoon hyllyjen väliin silmät kiinni ja poimivani silmät suljettuina kirjoja. Uskon, että tuo silmien sulkeminen voisi avata silmiä ja antaa hyviä kokemuksia.

Poimin yhden aarteen kirjahyllystä, yhä uudelleen. Se kirja on ihmeen ajaton. Se pitää sisällään jännitystä ja levollisuutta, niin hitaita kuin nopeitakin juonenkäänteitä. Sen kansien sisälle on koottu hämmästyttävän monipuolinen sisältö. Sen tapahtumat liikkuvat monenlaisissa ympäristöissä ja hyvin pitkällä aikavälillä. Tämä kirja on hyvä, olipa mieli levoton tai tyyni. Siinä kulkee ihmiselämän koko kirjo. Se ei keskity vain ihmisen usein helppoina pidettyihin puoliin ja miellyttäviin tunnetiloihin vaan huomioi myös sen, mitä on olla esimerkiksi menetyksen surun keskellä, ahdistunut, peloissaan, ilman suuntaa, yksin…  Tämä kirja sisältää verrattomimman dialogin, mitä ehkä koskaan on kirjoitettu. Se dialogi on Jumalan ja ihmisen välinen. Tässä kirjassa kerrotaan, mitä on rakkaus, ja vielä enemmän, kuka on rakkaus. Sen sadat sivut voi tiivistää yhteen virkkeeseen:

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka Häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.
(Joh.3: 16)

Pyhä Jumala ottakoon sinut syliinsä.
Voimakas Jumala puolustakoon sinua.
Rakastava Jumala antakoon sinulle rauhan.
(Kelttiläinen rukous)

Siunattua alkanutta uutta vuotta!
Annukka Lindberg,
seurakuntapastori

Aitoja aarreaittoja adventin aikana

edf

Lukeudun ns. jouluihmisiin. Joulun odotus ja valmistautuminen jouluun on suuri osa itse juhlan viettämisestä.

Ensimmäinen asia, josta jouluinen mieli alkaa virittäytyä, on jouluseimen rakentaminen Naantalin kirkkoon. Olen monena vuotena saanut olla somistamassa seimiasetelmaa yhdessä työkaverieni kanssa. Ideana on, että seimiasetelmaan ilmestyy joka adventtisunnuntai lisää hahmoja. Jouluna tietenkin Jeesus-vauva syntyy seimeen ja tähtikin tulee esiin. Loppiaisena tietäjät saapuvat kameleineen ja lahjoineen paikalle. Paikallisen seimen omaleimaisuutena on suomalaisen luonnon kasvit seimen ympärillä olevassa autiomaassa. Mustikan varvut ja sammalmättäät hiekkaisessa maastossa ilmentävät sitä, että Jeesus on syntynyt myös meitä pohjoisen maan asukkaita varten.

Yksi ruotsalaisista Marian tyttäristä on veistänyt Naantalin kirkossa olevat seimiasetelman hahmot. Seimiasetelmaan kuuluvat perinteiseen tapaan Maria, Joosef, aasi, paimenet, lampaat (myös yksi musta lammas ), talli eläimineen,  tähti, tietäjät, kamelit, lahjat, erämaa, hiekkaa ja kasveja.

Jouluseimi-perinne on levinnyt Etelä-Euroopan maista myös koto-Suomeen ja tänne Naantaliin. Naantalissa voi julkisissa paikoissa seimiasetelman löytää kirkon lisäksi vanhasta kaupungista.

Italialainen pyhimys Franciscus Assisilainen elvytti aikanaan jouluseimiperinteen protestiksi ristiretkiä vastaan. Joulun sanoma julistaa rauhan viestiä, ei vihaa ja väkivaltaa.

Kotona rakennan seimiasetelman ulkoverannalle. Verantaa valaisee iso tähti, penkeillä on lampaantaljat, pöydällä  seimihahmot ja ladon lankuista tehdyt tallin seinät. Sinne vilpoiseen  ”talliin ” sitten piipahdetaan ihmettelemään joulun ihmettä neljän lastenlastemme kanssa aattoiltana.

Toinen ihana jouluperinne josta nautin on joulumusiikki. Tänä vuonna iloinen yllätys oli, kun isäni kutsui minut viettämään äidin syntymäpäivää Turun tuomiokirkossa pidettyyn joulukonserttiin.

Olimme paikallisen kanttorin järjestämässä Käsikellokonsertissa. Kirkko oli valaistu kauniisti sinisävyisillä spoteilla, eri puolilta kirkkoa kuului hiljalleen kellojen ääntä ja sitten alkoi henkeä salpaavan kaunisääninen nuorisokuoro laulaa joululauluja. Käsiohjelmassa kehotettiin hetkeksi unohtamaan kiire ja huolet, sulkemaan silmät ja kuuntelemaan musiikkia. Voin sanoa, että koko sielu ja keho virkistyi.

Kaikista jouluvirsistä on Enkeli taivaan suosikkini. Tuttuus, vuosi vuodelta saman toistaminen, saa olon kotoisaksi. Mutkattomalle uskolle pitäisi olla enemmän tilaa. Muistot ja tunnelmat lapsuudesta ovat tärkeitä joulun iloisen sanoman kokemuksessa. Enkeli taivaan -virsi on osa suomalaista perinnettä. Päiväkotien ja koulujen joulujuhlissa sillä on luonteva paikkansa. Kun tavat ja kulttuurit ovat moninaistuneet on kysytty voiko kristillinen virsi enää kuulua lukukauden päätösjuhlaan. Uskonnonvapauslaki sallii kuitenkin myös monikulttuurisissa kouluissa hyvällä mielellä laulaa virren Enkeli taivaan. Tämä virsi on olennainen osa maamme perinteitä.

Virttä on moni kääntänyt suomeksi saksalaisesta tekstistä. Eräs heistä oli Elias Lönnrot: ”Taiwaasta ilo-sanoman Mä tulin ilmoittamahan”

Tähän ajatukseen on helppo liittyä.

Tuulikki Palonen-Poikkeus, kasvatuksen työalavastaava

Tapa

melukylän joulu.jpg

Eräs lempikirjailijoistani on Astrid Lindgren. Kuulin lapsena hänen monia tarinoitaan Melukylän lapsista, Lotasta, Eemelistä ja monista muistakin. Myöhemmin olen lukenut niitä omille lapsilleni. Joulun aikaan on luettu paljon esimerkiksi Melukylän joulua. Kuitenkin nykyään harvemmin, koska lapset eivät enää ole aivan pieniä. Jotakin aikuisenkin mieltä liikuttavaa on Lindgrenin kirjojen tunnelmassa. Kenties juuri siksi tulin valikoineeksi niitä luettavaksi.

Monissa Lindgrenin kirjoissa eletään vuoden kiertoa ja niihin liittyviä perinteitä todeksi. Lisäksi monissa niistä mielestäni kuvataan realistisesti lapsen iloa ja surua; elämää monissa muodoissa. Elämää, joka on nykypäivään nähden mahdollisesti kovin yksinkertaista, paljoa raskasta fyysistä työtä sekä huolta ja vaivaa. Mutta myös valtavaa mielikuvituksen ja leikin ilotulitusta! Lasten leikin armautta, aikuinen turvallisesti taustalla ja olemassa. Lindgrenin lapsuudenkodin monilla piha-alueen paikoilla oli omat laulunsa ja tarinansa. Kirjailija kuvasi isäänsä Samuel Augustia varsinaiseksi tarinankertojaksi, jolta hän peri kertojanlahjaansa paljon.

Joulun alla monet perinteet nousevat nykyäänkin kunniaan. Tamperelaisen kirkkoherran Juhani Kalmanlehdon kerrotaan sanoneen, että ”kannattele tapaa niin tapa kannattaa sinua”. Tapojen ja perinteiden luomaa rytmiä olen miettinyt muutenkin ihan tavallisen viikon ja kirkkovuoden kulussa. Mitä syvimmiltään merkitsee lauantain ehtookellojen soitto, pyhäaamun messu kotikirkossa – tai vuoden kierto adventista jouluun, joulusta pääsiäiseen, pääsiäisestä helluntaihin ja niin edelleen? Mitä voi merkitä se, että kuutena päivänä tehdään työtä, seitsemäntenä levätään; mitä voi merkitä se, että valmistaudumme nytkin joulun odotukseen?

Lindgrenin maanläheisissä kirjoissa eletään keskellä perinteitä ja tapoja. Joulua varten tehdään tuttuja valmisteluita. Pääsiäisenä laitetaan esimerkiksi pääsiäisverhot. Kirkkovuoden muitakin pyhiä mainitaan tuon tuosta matkan varrella, vaikka varsinainen hengellinen tai uskonnollinen sisältö on hyvin vähäistä. Elämän keskellä eletään työläitä arkipäiviä, mutta arkiviikon katkaisee aina pyhä. Tuntuu siltä, että näissä tarinoissa perinteet kantavat kun niitä kannatellaan. Viikkorytmi luo työn ja levon vuorottelun, johon omat työt ja vähäiset vapaahetket sijoitetaan.

Vaikka Lindgrenin kirjat eivät lukeudu hengelliseen kirjallisuuteen, ne silti nivoutuvat elämäntapaan, jossa yhteisöllisyys, perinteiden kunnioitus ja elämän monet kerrokset ovat vahvasti läsnä. Lisäksi: monissa kohtaa kirjoissa Raamatun kertomuksia ja vertauksia siteerataan hyvin luovasti ja suorastaan hersyvästi!

Astridin vanhemmilla, Samuel Augustilla ja Hannalla oli muuten tapa, jota kirjailijatytär muisteli erityisen hellästi ja kunnioittavasti: joka ilta vanhemmat keskustelujen päätteeksi vuoteessa ristivät kätensä, Samuel August luki Astridin omien sanojen mukaan ”uskomattoman rauhallisella ja luottavaisella äänellä” Herran rukouksen ja siunauksen. Sen jälkeen Hanna lauloi virren.

Rauhallista Joulua!
kanttori Miika