Mainiota marraskuuta!

Marraskuu meinaa mahdollista mustahkoa maisemaa, mutta marraskuu mahdollistaa myös monia muhevia, mieltä miellyttäviä maistiaisia. Muikeana mussutusta, makeisten mellimäistä makua maistellen. Muista myös makoisat mandariinit, mangot, melonit, monivivahteinen maa-artisokka, mukulaselleri, mustajuuri – mausteyrtit mukaan! Monet menevät monet metrit metsässä, mainiota. Mukavaa makoilla myös, maailmanympärysmatkaa, mikseipä myös maailman moninaisuutta mietiskellen.

Kääriydytään marraskuun mahdollisuuksiin ja katsotaan valoa kohti. Meillä on Kristus, jonka kanssa voimme tänäänkin taivaltaa, jättää itsemme hänen käsiinsä turvallisesti. Hän on luonasi, sinun vierelläsi.

Toivotan Sinulle siunattua, valon ja toivon täyttämää marraskuuta!

Annukka-pappi
Naantalin seurakunta

Valo voittaa pimeän

Siirrymme lokakuun viimeisenä viikonloppuna taas talviaikaan. Illat pimenevät, puut riisuutuvat lehdistä ja maailma näyttää harmaalta.

Ulkoisen pimeyden ohella elämä vie meitä joskus myös sisäiseen pimeyteen. Monia meistä pimeys väsyttää, lamaannuttaa ja masentaa. Menetykset ja epäonnistumiset tulevat lupaa kysymättä ja voivat viedä meiltä voimia ja uskoa elämään. Silloin varsinkin tarvitsemme rohkaisua ja valoa, jotta pääsemme pimeässä eteenpäin. Jo pienikin valonpilkahdus näkyy kauas ja valaisee pimeässä.

Vuoden pimeimpään aikaan sijoittuva Pyhäinpäivä (2.11.) tuo valoa syksyn synkkyyteen, kun ihmiset sytyttävät kynttilöitä edesmenneiden läheisten haudoille. Hautausmaa on kuin tulimeri. Kuolleiden muistelemisen, ikävän ja kaipauksen lisäksi Pyhäinpäivänä kynttilän liekki muistuttaa meitä jälleennäkemisen toivosta, jonka varassa saamme elää.

Jeesus sanoo:” Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh 8:12). Jumalan sana on valo, joka rohkaisee meitä ja antaa meille uutta voimaa ja uskoa paremmasta.

”Maailman olet valkeus vain sinä, valtiaani. Kun kohtaa mielen masennus ja haittaa toimintaani, kirkasta ,Jeesus ,kasvosi, katsahda minun puoleeni ja huolten alta auta.” vk 543:3

Minna Pykälämaa,
diakonissa

Kastepappina rippikoululaiseni perheessä…IHANAA!

Joskus ja aika useinkin mietin, onko riparin jälkeistä elämää. Laitan rippileirillä paljon peliin: kerron kokemuksia, joissa olen kokenut Jumalan johdatusta, kerron kaksoisveljeni Ollin kuolemasta ja mitä koko perhettä koettelevasta kärsimyksestä seurasi. Nämä ja monet muut rohkaisevat ja varoittavat tarinat tulee kerrottua vähäisten yöunien ja valvottujen iltojen lomassa. Sitten rippileiri päättyy ja on mitä juhlallisin rippikoulun päätös, konfirmaatio. Sitten kaikki onkin jo ohi. Välttämättä en näe rippikoululaisiani juurikaan paitsi niitä, jotka saamme houkuteltua isosiksi. Kaikki jää ikään kuin uskon varaan vaikuttamaan. Voi vain kuvitella millainen pudotus arkeen on rippikoululaisillakin. Rippileirin ohjelmahan on lähes minuuttiaikataulutettua… Ja sitten kaikki lehahtavat kuin tuhka tuuleen…

Vai lehahtivatko…? – Ei. Nimittäin olen juuri tavannut rippikoululaiseni hänen vauvansa kastepapin ominaisuudessa. Ei voi kuin sanoa kiitos ihanat nuoret ja kiitos Taivaan Isä, että saan olla työssäni jakamassa Sinun antamiasi helmiä yhdessä rippikoululaisten kanssa.

Utån riparilla olleen Annabellan kanssa muistelemme rippileiriä kastekeskustelun yhteydessä, mitä siitä mielessä vielä yhdeksänkin vuoden jälkeen. Saan palautetta hienosta leirikokemuksesta.

Se on konkreettinen muistutus siitä, että teemme tärkeää työtä. Äiti ja isä, jotka ovat kokeneet saavansa paljon rippileiriltä, haluavat lapsilleen saman hyvän kokemuksen, ensin kasteen ja sitten rippikoulun. Kaste siis kantaa läpi elämän. Me luomme yhdessä Taivaan Isän kanssa todellista perustaa monien nuorten elämään.

Ja nyt kun saan olla kastamassa oman rippilapseni lapsen, herättää se melkeinpä ”isoäitimäisiä” tunteita. Olen kolmen lapsen äiti ja minulla on kolme lastenlasta, mutta minulla on myös rippilasten lapsia, joita kohtaan minulla on helliä tunteita. Tässä on jotakin pyhää jatkumoa, jonka vain Isä Taivaassa tietää mitä se merkitsee.

Kun kastan Annabellan lapsen, kastan hänet Jumalan rakkauden valtakuntaan kokemaan rakkautta, erityisesti Jumalan rakkautta. Hän saa myös itse katsoa itseään rakkaudella. Psalmin 139 jae 14 sanoo:” Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.”

Tässä tämä ihme nyt on! Kauniissa Amerikan tädin lahjoittamassa 54 vuotta vanhassa kastemekossa Annabellan ja Jussin tyttö, joka sai kasteessa nimen Aamu Ilona Aurora. Kaunis nimi, joka Kustaa Vilkunan mukaan viittaa Jeesukseenkin. ” Nimi on raikas, toiveita herättävä, kuten vuorokaudenaika, jonka mukaan nimi on saatu.”

Kiitos Annabella, Jussi ja koko suku!

Marja Saantola
Kappalainen

Jumalan johdatus

Huomaatko elämässäsi Jumalan johdatusta? Merkkejä, salaisia viestejä? Joskus on vaikea nähdä. Elämä ei tunnu onnistuvan enkä pärjää, vaikka kuinka rukoilen. Tiedän, että meille on luvattu mm. näin: ”Minä johdatan teitä, kun te kuljette rukoillen” (Jer.31:9). Ankeimpina hetkinä nimenomaan päätän luottaa Jumalan Sanaan. Tämän olen oppinut pikkuhiljaa elämän varrella. Vaikka muutosta ei tapahdu heti, niin oloni silti helpottuu huomattavasti ja jaksan odottaa parempaa.

Olen saanut kokea myös johdatusta, jota en itse osannut pyytääkään. Noin viisitoista vuotta sitten tunsin ahdistusta, jonka syytä en itsekään tiennyt. Kaikki oli hyvin mutta jotain puuttui silti. Muistan kun pyysin siskoltani APUA(!) mutta hyvästä tahdosta huolimatta oli vaikea auttaa, tietämättä miten.

Olin aina uskonut Jeesukseen mutta se ei ollut minulle mitenkään jokapäiväinen tai tärkeä asia. Tietyllä tavalla usko oli elämäni pohja mutta en ymmärtänyt ollenkaan sen merkitystä. Ahdistuksen myötä sain huomata, että se olikin Jumalan kutsua läheisempään yhteyteen Hänen kanssaan. Tarina on pitkä enkä kirjoita sitä tähän kokonaan (saa tulla kysymään 😊), mutta sen voin sanoa, että tämän ahdistuksen johdattamana olen nyt täällä Naantalin seurakunnassa töissä.

Jumalan lisäksi tiellä on tarvittu toisia ihmisiä, anteeksiantoa, kestävyyttä, rohkeutta, itsehillintää, sinnikkyyttä… ja mitä vielä! Johdatus ei ole yleensä helppoa elämää mutta erittäin jännittävää ja mielenkiintoista. Se pitää sisällään mahtavia kokemuksia, suuria tunteita ja erittäin paljon kiitollista mieltä. Viikon 38 aiheena oli kiitollisuus ja se on yksi niistä asioista, jonka voimme omistaa Jumalan Sanan perusteella. Meitä kehotetaan kiittämään kaikesta, jopa vaikeuksista. Se tuntuu joskus katkeraltakin. Kirjoitin, että voimme ”omistaa” sen ja tarkoitan sillä, että Raamatussa sanotaan näinkin: ”Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.” (1. Tess. 5:18). Kai kiittämällä siis vain nöyrrytään Jumalan tahtoon, joka on AINA hyvä meitä kohtaan. Kiitetään siis, vaikka ei tuntuisikaan siltä. Heti.

Anna Ojala, diakoni

Nonnana olemisen onnea

Kaikki joilla on pieniä lapsenlapsia, tiedätte tunteen. Sydän melkein pakahtuu, halu sulkea syliin pieni ihmislapsi ja torjua kaikki maailman pahuudet ulkopuolelle. Ajatusmaailmani muuttui melko paljon kun ensimmäisen kerran n. 1 ½ vuotta takaperin näin ensimmäisen ikioman lapsenlapsen. Tyttö, musta pitkä tukka joka sojotti joka suuntaan. Pienet kasvot kipristelivät, suu ammollaan haukotusta täynnä. Puolentoistavuoden päästä lapsi oli oppinut kävelemään, istumaan potalla, hakee tuttuja sanoja, tarkkailee maailmaa ja katsoo suoraan silmiin ihmetellen ja tutustuen. Ottaa kirjan käteen ja peruuttaa syliin, sitten luetaan. Näitä hetkiä kun voisi elää lopun ikäänsä, muttei voi. Lapsi kasvaa ja maailma muuttuu.

Ajatukset maailmasta, ympäristöstä ja luonnosta ovat saaneet uudenlaisen perspektiivin. Toivo siitä että maailma ei saastuisi, ilmasto ei lämpenisi liikaa, sotku ja sotta vähenisivät. Että olisi iloa maailmassa eikä sotia olisi. Liika tekniikka ei veisi ihmisenä olemisen perustaa, eikä perustarpeita. Ihmiset tulisivat ystävällisemmiksi toisilleen, suvaitsevaisemmiksi, että ihmisarvoa kunnioitetaan, ei vihapuheita eikä kiusaamista hyväksyttäisi missään muodossa.

Kunpa nämä 2010 luvulla syntyneet lapset voisivat tehdä tästä maailmasta erilaisen, toisia hyväksyvämmän, iloisemman ja onnellisemman. Sellaisen, että kaikki mahtuisivat kyytiin eikä kukaan jää yksin asemalle. Tätä rukoilen tänään sanoilla:

“Tule, Jeesus, lapses luo, armos, siunaukses suo. Tue pientä horjuvaa, johda tietä oikeaa.”

Anita Mäkilä, diakoniatyöntekijä

ps. Nonna on kreikankielinen sana mummusta tai mummosta tai mamasta tai isoäidistä tai famusta tai mummista tai mammasta tai mummasta tai mummelista …

Kiitos!

Kevät on taas jo takana päin ja kesä on alkanut. Meillä diakoniatyössä tämä merkitsee sitä, että vapaaehtoiset on päästetty kesälaitumille, ainakin melkein. Edelleen tiistaisin väsymättömimmät tekevät vuoroja kahvilassa ja kirpputorin myymälässä sekä hinnoittelussa. Myös lähimmäispalvelijat kodeissa ja saattohoidossa tekevät tärkeää työtään tarvittaessa. Seurakuntamme strategiassa sanotaan, että seurakuntalaiset osallistuvat toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä saavat kykynsä käyttöön. Tätä toteutamme yhdessä.  Kiitos teille kallisarvoiset vapaaehtoiset!

Ilman teitä seurakunta olisi paljon köyhempi ja hiljaisempi paikka. Teidän ansiostanne seurakuntakeskuksessa on kahvilatoimintaa lähes ympäri vuoden. Kahvila kokoaa ihmisiä yhteen, toimii levähdys ja virkistäytymispaikkana. Kahvilaan on hyvä tulla myös silloin, kun ei tiedä mitä tekisi tai vaikkapa yksinäisyys painaa. Sieltä löytyy aina halutessa juttuseuraa ja tarvittaessa saa olla myös rauhassa kaffekupposen ja päivän lehtien kanssa.

Kirpputori taas on diakonian avustustyön kannalta erittäin tärkeää työtä. Kirpputori on myös sitä työtä, jota meidän kaikkien on helppo tehdä ympäristön hyväksi. Ympäristökasvatussuunnitelmassamme kerrotaan, että otamme vastaan kierrätystavaraa sekä tekstiilejä kirpputorille ja asiakkaille jaettavaksi. Kierrätys on osa kristillistä vastuuta lähimmäisistä sekä koko luomakunnasta. Lahjoituksilla keräämme myös rahaa avustuksiin, jopa puolet koko vuotuisesta avustusbudjetistamme. Kirpputorilta olemme voineet varustaa myös henkilöitä, jotka perustavat kotiaan uudestaan. Vapaaehtoiset auttavat hienotunteisesti sosiaalitoimen kautta tulevia asiakkaita.

Toivon, että vapaaehtoistyö voisi tuottaa teille jatkossakin mielekästä tekemistä sekä iloa toisten auttamisesta. Toivon, että tulemalla seurakuntaan vapaaehtoistehtävään koette kuuluvanne yhteiseen ”ruumiiseen” jonka kaikkia jäseniä tarvitaan, että seurakunta olisi seurakunta. Rakennus ilman ihmisiä ja elämää ei sitä ole. Teidän ansiostanne seurakuntakeskuksessa käy kymmeniä ihmisiä päivittäin.

Olkaa siunattuja!

Terkuin, Anna Ojala (johtava diakoniatyöntekijä)

 

 

Valintoja

Taas on se aika vuodesta, jolloin arvioimme mennyttä ja suuntaamme ajatukset tulevaan. Moni kerhoryhmä päättyy, koulu päättyy, vanhempainvapaa päättyy.

Silloin kun jokin asia päättyy, jokin toinen vaihe alkaa. Koulu alkaa syksyllä, uusi harrastus kiinnostaa, ihmissuhteissa tapahtuu muutoksia ja olemme monta kertaa uuden äärellä.

Muutokset saavat meidät pohtimaan, mitä valintoja teen elämässä. Valintoja ohjaavat tietyt realiteetit, mutta myös arvomaailmamme ohjaa meitä tekemään valintoja.

Yksi suurimmista valinnoista nuorella on ammatinvalinta. Kun koulu loppuu -nuorten tulevaisuusraportti 2019-tutkimuksesta selviää lukiolaisten ja ammatillisten opiskelijoiden toiveet opinnoista. Ammatillisissa oppilaitoksissa janotaan enemmän käytäntöä ja lisää parempaa opetusta, kun joka viides lukiolainen kokee pakollisten aineiden määrän liian suurena. Lukiolaiset toivovat vähemmän paineita opiskeluun.

Ysiluokkalaisten ammattihaaveissa ei esiinny bloggajaa eikä tubettajaa, vaan suosiossa ovat arkkitehdin, lakimiehen, jalkapalloilijan, poliisin ja sairaanhoitajan ammatit.

Suurin merkitys T Median tekemän tutkimuksen mukaan nuorten tekemiin uravalintoihin on vanhemmilla ( 51 %) ja kavereilla (49%). Seuraavaksi eniten päätöksiin uravalintoihin vaikuttavat TET-jakso, opo, infot koulussa, kesätyö, videot ja sosiaalinen media.

Moni nuori on juuri nyt tilanteessa, jolloin pitää valita koulun päättyessä, mihin suunnistaa seuraavaksi. Osa voi kokea epävarmuuden kuormittavana. Joskus välivuosi tuo lisää ajatuksia tulevaisuudesta.

Kaiken keskellä on tärkeää, että jokaisella on joku läheinen, jonka kanssa voi pohtia omia arvovalintojaan. Kevät voi tuoda suuria helpotuksen ja onnen tunteita kuin myös pettymyksen ja surun. Pyydetään tähän Jumalan apua ja johdatusta.

Lopulta onnellisia asioita tässä ja nyt kevätjuhlien aikaan on myös kaunis luonto, jossa ladata akkuja. Toivotan jokaiselle hyvää alkavaa kesää Kirsi Koskisen runon sanoin:

”Onko onni tässä
valossa
meressä
välkehtivässä
vadelmissa
mansikoissa
mustikoissa
tuomen kukissa
sinivuokoissa
pellolta nousevassa oraassa
kastehelmissä
aamu-usvassa
kuiskeessa
utuisten vehreiden metsien

onni on tässä
yhdessäolossa
Isän sylissä
hymyssä
katseissa
läikkyvissä
sydämissä
hetken helmessä
kimmeltävässä.”

Tuulikki Palonen-Poikkeus, kasvatuksen työalavastaava