Pääsiäistä ihmettelemässä

Pääsiäisvaelluksilla näyteltiin taas tuttuun tapaan pääsiäisajan tapahtumia.  Tänä vuonna Naantalin kirkossa järjestettyihin vaelluksiin osallistui neljän aamupäivän aikana 675 osallistujaa kouluista, päiväkodeista, kerhoista ja kotoa. Näyttelemässä oli vapaaehtoisia ja seurakunnan työntekijöitä.

Lasten suusta kuuli taas tänäkin vuonna hyviä huomioita ja hienoja oivalluksia:

Vaelluksen alussa on ”basaari”, jossa on esille värikkäitä kankaita, koruja ja erilaisia tuoksuja. Eräs pikkupoika kaiveli taskujaan todeten: ”Harmi kun ei tullut rahaa mukaan ulkohaalarin taskuun, olisin ostanut äidille tuon rannerenkaan tuliaisiksi”.

Pitkäperjantaikohtauksen äärellä lapset pohtivat tällaisia:
”Tiedän että Jeesusta pistettiin kylkeen niin, että tuli haavoja.”

“Niitä haavoja tuli monta”, lapsi laskee kirkon krusifiksista ja voihkaisee joka haavan kohdalla.

”Tiedän, että Jeesus ei jäänyt kuolleeksi vaan nousi taivaaseen.”

”Nyt on toivoa, että ei jää kuolleeksi, vaan saa uuden elämän.”

”Jeesuksen silmät on erilaiset kuin muitten. Niistä säteilee palavaa voimaa”
”Jotkut uskoo Jeesukseen, toiset ei.”
”Jeesuksen kädet voi parantaa ihmisen, jos ne koskee vaikka jonkun olkapäähän”.

”Oliko tyhjällä haudalla ollut kirkkaus Helinä-keiju?”, kysyi yksi lapsista, johon toinen vastasi: “Ei- enkeli on tietysti eri asia kuin keijukainen”.

”Oletko sinä Tuulikki järjestänyt meille lapsille taas yllätyksen vaelluksen loppuun? Onko se kanssa pääsiäisen ihme?”- ”Joo, aina järjestän sen kun tulette pääsiäisvaellukselle”, vastaan. “Suklaamunat kuvaavat uutta elämää ja yllätystä mielestäni hyvin…”.

Yhden ryhmän jo mentyä, Puistotieltä saakka kuuluu lasten laulu, jonka lauloimme monta kertaa ”Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme”.

Oikein hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!

Tuulikki Palonen-Poikkeus
lapsityönohjaaja

Advertisements

Kutsu kertausharjoitukseen

Koko maailman kristityille on annettu seuraava käsky saapua kertausharjoitukseen:

Harjoituskäskyn antaja: ylipäällikkö Jeesus Kristus.
Harjoituksen kesto: pääsiäiseen saakka
Käskyn liitteet: Mark. 10:32-45

Ylipäällikkö Jeesus Kristus määrää täten, että kaikkien maailman kristittyjen on osallistuttava yhteiseen PAASTO 18 -kertausharjoitukseen. Harjoitukseen osallistuvat joutuvat kulkemaan ylämäkeen, aivan kuten Jeesus ja opetuslapsetkin lähtivät ylös Jerusalemiin. PAASTO 18 -harjoituksen ei ole tarkoituskaan olla helppo, vaan osallistujat joutuvat suorituksen aikana etsimään ja tutkimaan omia rajojaan. Tarjolla on verta, hikeä ja kyyneleitä.

Markuksen evankeliumin mukaan Jeesus kulki muiden edellä, kun hän ja opetuslapset nousivat Jerusalemiin vievää tietä (Mark 10:32). Samaten määrätään tässä käskyssä marssijärjestyksestä, että harjoituksen johtaja, ylipäällikkö Jeesus Kristus johtaa itse henkilökohtaisesti harjoitukseen osallistuvia. Harjoitukseen osallistuvat kristityt seuraavat ylipäällikön askeleissa vapaassa muodostelmassa ilman tahtia.

PAASTO 18 -kertausharjoituksen ensisijainen tavoite on opettaa harjoitukseen osallistujat seuraamaan ylipäällikköä uskollisesti kaikissa tilanteissa ja kaikissa maastoissa, niin ylä- kuin alamäissä, pimeässä kuin valoisaan aikaan. Kristuksen seuraamista on syytä harjoitella nyt ajan kanssa hyvissä olosuhteissa, jotta se onnistuisi myöhemminkin, kun kristitty joutuu liikkumaan maailmalla vaikeissa olosuhteissa, vihollisen häirinnän ja harhautusyritysten keskellä. Silloin ei ole enää aikaa harjoitella.

PAASTO 18 -kertausharjoitukselle on asetettu myös muita koulutuksellisia tavoitteita. Näiden tavoittamisen saavuttamiseksi pidetään marssin aikana rasteja, joissa itse ylipäällikkö kouluttaa harjoitukseen osallistuvia joukkoja.

Ensimmäisen rastin aiheena on ylipäällikön elämänkaari, tehtävät ja velvollisuudet. Harjoituksen tavoitteena on muistuttaa osallistujia niistä ristin tien kärsimyksistä, joita ylipäällikkö joutui tiellään kohtaamaan, mutta ennen kaikkea siitä valtavasta lahjasta, jonka hän kärsimyksellään seuraajilleen lahjoitti: “Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista (Mark 10:34)”.

Toisen rastin aiheena on arvomerkkien tunteminen. Rastin jälkeen jokaisen harjoitukseen osallistuneen tulee tuntea ne ominaisuudet, joista tunnistaa maan mahtavat ja maan hiljaiset: “Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja.” (Mark 10: 42-45).

Kertausharjoituksen läpikäyneiltä odotetaan, että he tuntevat harjoituksen jälkeen nämä kristittyjen arvomerkit ja osaavat soveltaa niitä omassa elämässään. Kristittyjen arvomerkkien tunteminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä ne poikkeavat suuresti maailmassa yleisesti käytössä olevista valta- ja arvomerkkijärjestelmistä.

Kertausharjoitukseen mukaan otettavista varusteista määrää huolto-upseeri Matteus seuraavaa: “Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne (Matt 5:6)”.

PAASTO 18 – harjoitukseen osallistuvan tulee ottaa mukaan niin vähän muonaa ja varusteita kuin vain mahdollista. Erityisesti suositellaan jättämään pois repusta kaikki sellaiset nautintoaineet, varusteet ja tavat, jotka ovat omiaan viemään ajatukset pois ylipäällikkö Jeesuksen seuraamisesta.

Seuraava, pienempi kertausharjoitus järjestetään ennen tämän vuoden joulua alkaen ensimmäisestä adventista. Harjoituksen johto pitää suotavana, että näissä kertausharjoituksissa opittuja tietoja ja taitoja pidetään yllä ja kehitetään jatkuvasti, ei vain harjoitusten aikana.

Tähän päättyy harjoituskäsky. Mikäli harjoitukseen kutsutulle jää vielä tämän käskyn kuultuaan jotain kysyttävää PAASTO 18 -kertausharjoituksen tiimoilta, kehotetaan ottamaan mihin vuorokauden aikaan tahansa yhteyttä suoraan ylipäällikkö Jeesukseen. Lisätietoja esikunnassa antavat myös yksikköupseerit Matteus, Markus, Luukas ja Johannes.

Jeesus Kristus, ylipäällikkö                   Evankelista Markus, tiedotusupseeri

Harjoituskäskyn liite: Evankeliumi Mark. 10: 32-45

Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva: ”Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.”
    Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.” ”Mitä te haluatte minun tekevän?” kysyi Jeesus. He vastasivat: ”Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.” Jeesus sanoi heille: ”Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?” ”Voimme”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu.”
    Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”

Jani Kairavuo
Kirkkoherra

Rakkautta vain

”Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten, pane sinetiksi ranteesi nauhaan. Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela. Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki.” (Laul. l. 8:6)

Saimme Laulujen laulun häälahjaksi reilut kymmenen vuotta sitten. Olen sitä lueskellut aina silloin tällöin. Huh, että on väkeviä sanoja täynnä tuo veisu! En ikinä pystyisi ilmaisemaan itseäni noin vahvasti, mutta toisaalta ei se taida olla tarpeenkaan.

Olen valtavan kiitollinen siitä, että saan elää tasapainoisessa ja rakastavassa parisuhteessa. Molemminpuolinen kunnioitus ja luottamus siihen, että toinen aina lopulta hyväksyy sellaisena kuin on, ovat varmaankin ne tärkeimmät rakennuspalikat meidän liitossamme.

Itsestäänselvyytenä emme toisiamme pidä vaan yritämme arjen kiireiden keskellä muistaa myös osoittaa rakkautemme, jo pieni merkitsevä kosketus usein riittää. Ja niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, olemme myös toistemme parhaat ystävät. Tuntuu kuin jotain jäisi uupumaan, jos kokee jotain hienoa eikä toinen ole vierellä sitä jakamassa.

Ei elämämme silti ole pilvenhattaroita kultareunuksella vaan on se meille haasteitakin heittänyt. Poikamme keskittymis- ja hahmottamishäiriöt ja sitä kautta oppimisvaikeudet koulussa ovat sellainen mitä suurimmassa määrin.

Uskonkin vahvasti, että juuri poikamme takia Jumala on antanut meille vahvan parisuhteen, jotta pystyisimme toinen toisiamme vanhempina tsempaten yhdessä antamaan hänelle tukevan kasvualustan. Että pystyisimme osoittamaan tälle rakkaalle, pienelle ihmiselle, että hän on arvokas ja tärkeä kaikista puutteistaan huolimatta ja luomaan luottamuksen siihen, että hän kyllä kelpaa juuri sellaisena kuin on.

Viime viikolla yhtenä arkiaamuna pysähdyin hetkeksi hieromaan poikani päätä. Hän ihmetteli mitä oikein teen. Vastasin hierovani hänen päätään, jotta aivoissa lähtisi veri kiertämään ja ajatukset juoksemaan. Poika oli hetken hiljaa ja totesi sitten: ”Äiti, sun pitäis hieroa mun sydäntä, koska sieltähän kaikki lähtee”.

Niinpä… sieltähän se kaikki lähtee, sydämestä. Hyvää ystävänpäivää kaikille! Pidetään huolta toisistamme!

Merttu-Mari Huoponen
viestintäsihteeri

“Saa tietysti, niinhän minä lupasin”

Olen tammikuun aikana seurannut Instagrammissa päivityksiä Houm-seurakunnalta, joka julkaisee joka päivä yhden Jumalan lupauksen otsikolla ”Jumalan uudenvuodenlupaus sinulle”.

Muistan lukeneeni tutkimuksesta, jonka tulosten mukaan ihmisten uudenvuoden lupauksista rikotaan 90%. Jo ensimmäinen viikko on kolmannekselle liian vaikea. Kuukauden kuluttua noin puolet ovat antaneet periksi. Vuoden päättyessä lupauksensa pystyy lunastamaan vain reilu kymmenes. Mikä sinun tilanteesi mahtaa olla nyt kun tammikuu on ohi? Jos vielä sinnittelet, onnittelen sinua siitä.

Usein suhtaudumme Jumalan lupauksiin ikään kuin Hänkään ei pitäisi antamistaan lupauksista kuin 10%. Raamattu on täynnä toinen toistaan ihanampia lupauksia Hänen armostaan, rakkaudestaan, huolenpidostaan, levosta, johdatuksesta, tulevaisuudesta ja toivosta sekä monista muista asioista. Joku on laskenut että niitä olisi yli 8000 ja joidenkin toisten tutkijoiden mukaan jopa 10 000.

Niinhän minä lupasin

Jumala lupaa niin valtavia, että meille voi käydä niin kuin eräille lapsille: Kerrotaan pyhäkouluopettajasta, joka halusi saada lapset käsittämään, kuinka varmasti saamme luottaa Jumalan lupauksiin. Hän veti taskustaan esille kellon. Sinä saat tämän, sanoi hän ja tarjosi kelloa lähinnä istuvalle pojalle. Poika hymyili, mutta ei ottanut vastaan kelloa. Hän tarjosi kellon toiselle, mutta ei tämäkään ottanut sitä vastaan. Kaikki vain hymyilivät, mutta yksikään ei rohjennut ottaa sitä. Vihdoin hän meni pienimmän pojan luo ja tarjosi kelloaan. Pikku poika otti iloisesti kellon vastaan ja pisti sen taskuunsa. Toiset lapset katselivat ihmeissään.
-Saako hän pitää kellon, uskalsi eräs poika kysyä.
-Saa tietysti, niinhän minä lupasin.
Lapset näyttivät noloilta
-No, me emme uskoneet sinun tosissasi lupaavan sitä.
(Tarina: Kaija Hautaluoma/Ristin Kansa –lehdessä)

Me suhtaudumme usein Jumalan lupauksiin, kuin lapset opettajan tarjoamaan kelloon – emme oikein usko, että ihan tosissaan Jumala lupaisi meille niin suuria asioita ja ainakin tekee mieli jossitella: ”Jos Jumala tahdot, niin voisitko auttaa minua.” Raamattukin kertoo ihmisestä, joka tuli Jeesuksen luokse pyytämään apua tällä Jos tahdot –asenteella. Jeesus vastasi hänelle: “Minä tahdon”. Kyllä Hän tahtoo auttaa ja myös antaa sen mikä on luvattu meille Raamatussa.

Usko omistaa jo sen mikä on luvattu

Eräät sisarukset laskeskelivat rahojaan.
Yksi sanoi: ”Minulla on viisi euroa.”
Toinen sanoi: ”Minulla on kymmenen!”
Siihen toinen vastasi: “Eikä ole, sinulla on myös viisi euroa, niin kuin minullakin.” Ompas, toinen jatkoi: ”Isä sanoi aamulla lähtiessään että antaa minulle illalla töistä palattuaan viisi euroa. Siispä minulla on kymmenen!”

Lapsen usko näki sen, mitä hänelle oli luvattu, mutta ei ollut vielä hänen kädessään ja hän omisti jo etukäteen sen, mitä isä oli hänelle luvannut tulevaisuudessa antaa.

Muistatko kun itse olit lapsi ja omat vanhempasi lupasivat sinulle jotakin aivan erityistä – jos käyttäytyisit hyvin? Itse käytin tätä myös omiin lapsiini kun he olivat pieniä. Kaikki muuttui, käytös muuttui, ilmapiiri muuttui ja silmät alkoivat säihkyä, koska lapsen usko tarttui lupaukseen ja luotti, että äiti ja isä pitävät lupauksensa. Lupaus antaa jotakin, mihin katsoa haastavan tilanteen keskellä. Joskus Jumalankin lupaukset motivoivat meitä kuuliaisuuteen Häntä kohtaan.

Mitkä Jumalan lupaukset pitävät sinut liikkeellä ja mitkä ovat sinulle rakkaimpia?

Niistä lupauksista, jotka Herra oli Israelille antanut, ei yksikään jäänyt täyttymättä. Kaikki lupaukset kävivät toteen. (Joos. 21:45)

Hanne Tuulos
Viestintä, lähetystyö
Naantalin seurakunta
 

 

PS. Lataa tästä itsellesi lupauksia rohkaisuksi.

Millaista musiikkia kirkkovihkiäisiin?

Kirkkomuusikon tehtävänkuva on laaja: pitää hallita eri musiikkityylejä klassisesta kevyempään musiikkiin. Se on ajan meininki. Itse olen soittanut mm. Metallican musiikkia vihkiäisissä ja mm. Satumaa-tangoa hautajaisissa. Kuulostaa äkkkiseltään erikoiselta, mutta näin on kuitenkin tapahtunut. Itselläni on ollut melko joustava linja musiikkityylien suhteen, kunhan toteutus on tyylikäs.

Jokaisella aikakaudella on ollut omat suosikkinsa. Vanhempiväki muistaa kyllä, että se oli Mendelssohnin häämarssi, kun lukkari ei tainnut muuta osata. Näinkin saattoi olla. Sopivaa vihkimusiikkia ovat mm. Mendelssohnin häämarssi ja  Erkki Melartinin Juhlamarsi  “Prinsessa Ruusunen” , jotka ovat alunperin näytelmämusiikkia. Rischard Wagnerin Häämarssi taas oopperamusiikkia.

Suosittu  ja perinteinen häämarssi on myös  Toivo Kuulan säveltämä Häämarssi. Itse olen säveltänyt urkukappaleen “Aamen”, joka on alunperin sävelletty kuorolle ja uruille, mutta on löytänyt oman paikan myös vihkimarssina.

Muita vihkiäisissä soittamiani vihkimarsseja ovat Richard Wagnerin “Lohenring”, Edvard Elgarin Pomp and circumstanse, J.S. Bachin Preludi F-duuri ja Marko Hakanpään Trumpettisävelmä. Olen toki soittanut useita muitakin,  eksoottisempiakin vihkimarsseja kuin tuon alussamainistemani Metallican kappaleen,  mutta en tässä yhteydessä halua korostaa liikaa ettei tulee väärää käsitystä siitä, mitä vihkiäisissä saa tai voi soittaa.

Vihkiäisissä voidaan laulaa laulaa vihkivirsi. Suosittuja vihkivirsiä ovat olleet mm.  virret  571 (Suvivirsi),  822 (Se tuntee onnen) ja  240 (Herra kaiken onnen tuoja).

Myös erillinen vokaali- tai instrumentaaliesitys  voidaan toteuttaa vihkiäisissä.  Sen esittäjä voi olla tietenkin kanttori, jos näin sovitaan, mutta mieluummin vihkiparin ystävä, tuttava tai sukulainen. Tässä ja kaikissa vihkimusiikkiin liittyvissä asioissa kannattaa ehdottomasti  ja täytyykin olla yhteydessä hyvissä ajoin  kirkkomuusikkoon, joka kyseisen tilaisuuden musiikista vastaa.

Kirkkotilassa esiintyminen, laulaminen ja soittaminen on oma “taiteenlajinsa” mm. akustiikan ja  äänentoiston suhteen. Naantalin kirkossa on äänentoistolaitteet, joilla laulu saadaan kuulumaan. Kirkon etuosassa on  piano käytettävissä säestystä ja  sooloesityksiä varten. Urkusäestyksistä vastaa yleensä kanttori.

Vihkimarsseja  ja sopivia lauluja vihkiäisiin sekä virsiä voi kuunnella tietenkin netistä. Useissa seurakunnissa järjestetään vihkimusiikkikonsertteja, joissa voi kuulla ihan livenä miltä vihkimarssit, virret ja laulut kuulostaa. Useat vihkiparit ovatkin  kertoneet, että vasta itse paikanpäällä, kirkossa kuultuna musiikki on päässyt luomaan oikean tunnelman ja juhlavuuden. Siihen juuri vihkimusiikilla pyritäänkin.

Musiikkiterveisin,
Jari Jakoleff
kirkkomuusikko

www.naantalinseurakunta.fi/vihkiminen
www.haamusiikki.info/html

Jani Kairavuon saarna virkaanasettamismessussa 6.1.2018

“Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. ”Juudean Betlehemissä”, he vastasivat, ”sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa:
– Sinä, Juudan Betlehem,
et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista,
sillä sinusta lähtee hallitsija,
joka on kaitseva kansaani Israelia.”
Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. ”Menkää sinne”, hän sanoi, ”ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.” Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.
Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.”

(Matt. 2: 1-12)

Rakkaat seurakuntalaiset, sukulaiset ja ystävät!

Äsken lukemani loppiaisen evankeliumin sisältö lienee tuttu useimmille meistä. Se on nopeasti saarnattu: kolme viisasta äijänkäppäräistä idästä tuo lahjoja Jeesukselle, aamen.

Onneksi kirkkoherra tarvitsee työssään monenlaisia silmälaseja eri käyttötarkoituksiin. Niinpä kirkkoherran salkusta löytyykin erilaisia silmälaseja, jotka kukin taittavat eri tavoin, jolloin huomio kiinnittyy eri asioihin. Ensimmäiset ovat raamatuntutkijan silmälasit. Ne ovat semmoiset ruskeasankaiset isot pullonpohjalasit, jottei pieninkään tekstikriittinen merkki Raamatun kreikankielisessä alkutekstissä jäisi huomaamatta.

Toisin kuin yleisesti ajatellaan, Jerusalemiin saapuneet viisaat miehet eivät olleet kuninkaita, vaan tietäjiä, maageja. Sama sana voi tarkoittaa myös pappeja, ennustajia tai muita astrologian harjoittajia. Evankeliumin perusteella tiedämme vain, että he tulivat ”idästä”; mahdollisesti Persiasta tai Kaksoisvirranmaasta.

Tietäjien mukanaan tuomat rotinat herättävät huomiota. Kirkkoisä Irenaeuksen tulkinnan mukaan mirhami tarkoittaa, että Jeesus oli kuoleva kuolemanalaisen ihmissuvun puolesta ja tuleva sen puolesta haudatuksi. Kulta taas tarkoittaa sitä, että hän on kuningas, jonka herruus on loputon. Suitsuke puolestaan osoittaa, että hän on Jumala, joka tunnetaan Juudassa ja joka näyttäytyy niille, jotka eivät häntä etsi.

Kulta, mirhami ja suitsuke olivat perinteisiä kuninkaalle annettavia lahjoja. Lahjojen lukumäärän perusteella on päädytty ajattelemaan, että tietäjiä olisi ollut kolme. 700-luvusta jälkeen Kristuksen alkaen läntinen traditio osaa jo nimetäkin heidät: Caspar, Melkior ja Balthasar. Syyrialainen perinne osaa puolestaan mainita nimeltä kaksitoista tietäjää.

Olennaista tässä ei kuitenkaan ole, olivatko viisaat miehet kuninkaita, pappeja vai maageja, oliko heitä kolme vai kaksitoista, mitkä heidän nimensä olivat ja tulivatko he Persiasta vai Kaksoisvirranmaasta. Olennaista sen sijaan on heidän vilpitön, luja uskonsa, jonka osoittaa tietäjien kysymys Herodekselle. Nämä viisaat miehet eivät kysyneet, oliko syntynyt kuningas. Kuninkaan syntymä oli heille itsestäänselvyys. Sen sijaan he kysyivät, missä kuningas oli. Huomionarvoista on myös, että tavallisesti kuninkaallisiin perheisiin syntyviä poikalapsia kutsutaan prinsseiksi. Näin ei ollut tässä tapauksessa. Jeesus ei ole koskaan ollut mitään muuta kuin Kuningas.

Nyt vaihdan silmälaseja. Toiset silmälasit ovat yhteiskunnalliset silmälasit – semmoiset Esa Saaris –tyyppiset. joilla päivystävät dosentit antavat lausuntoja yhteiskunnan tilasta televisiouutisissa.

Näillä laseilla huomio kiinnittyy siihen valtavaan pelkoon ja vihaan, jota kuningas Herodes tunsi Jeesusta kohtaan. Näen siinä paljon yhtäläistä siihen kristinuskon vastaiseen asenteeseen, joka täällä Suomessakin valtaa alaa. Herodes pelkäsi, että nyt oli syntynyt niin mahtava kuningas, että hänen valtansa olisi uhattuna. Olisiko niin, että nykypäivänkin kristinuskon vastustajilla on sydämessään tiedostamaton pelko siitä, että Jeesus-kuningas voi vaikuttaa heidänkin elämäänsä?

Kirkon edustajien tulee ottaa rohkeasti kantaa kasvavaan vapaa-ajatteluun ja kristinuskon vastustamiseen. Tässä erinomaisen esimerkin antoi ystäväni Kari Kanala, joka joulun alla keskusteli televisiossa uskosta toisin tavoin ajattelevan kanssa. Kunnioittaen, aidosti kuunnellen, mutta myös rohkeasti kysellen syntyi tilanne, jossa vapaa-ajattelijakin rupesi kehumaan kirkon työtä.

Yhteiskunnallisilla laseilla katsottuna minua puhuttelee evankeliumissa myös Jumalan antama Kristuksen syntymän merkki, tähti. Yksi ja sama tähti loisti yhdellä ja samalla taivaalla kaikille kansoille, kaikkiin ilmansuuntiin. Sen näkivät niin Jerusalemin hurskaat kuin idän viisaat pakanat. Ja se tähti sai kaikki liikkeelle samaan suuntaan, kohti Jeesus-lapsen seimeä. Tätä samaan suuntaan kulkemisen halua toivoisin kovasti sekä yhteiskunnan että kirkon tasolla; että pystyisimme erottamaan olennaisen epäolennaisesta, ja kulkemaan kaikki yhdessä samaan suuntaan, kohti Kristusta.

Kolmannet silmälasit ovat Naantalin seurakunnan kirkkoherran lasit. Ne ovat huomaamattomat, keski-ikäisen miehen pikku lukulasit. Kun näillä laseilla katselee evankeliumitekstiä, nousee evankeliumista samaan aikaan sekä ilon että huolen aiheita. Ilon aihe on se, että kuten Beetlehemissä, täällä Naantalissakin on mahdollista kokoontua Jeesuksen seimen äärelle moniäänisellä joukolla. Hiljattain vietetty Kristus-päivä ja valmistautuminen siihen todistavat omalta osaltaan, että naantalilaisilla kristityillä on kyky ja taito iloita Kristuksesta yhdessä. Samoin uskon ja toivon, että Naantalin seurakunnassa on tilaa eri tavoin ajatteleville ja kokeville luterilaisille.

Evankeliumissa kerrottiin, että tähti oli ollut välillä poissa tietäjien näkyvistä, mutta se ilmestyi heille uudelleen ja johti heidät Vapahtajan luo. Huolen aihe Naantalin kirkkoherralle onkin se, että Kristuksen armon valo ei loista kaikille seurakuntalaisille. Tarvitaan uusia lähestymistapoja, uusia työmuotoja ja ennen kaikkea rukousta, jotta armon valo tulisi jälleen kaikille näkyväksi.

Kristuksen valtakunnan työhön haluan kutsua kaikkia seurakuntalaisia! Pelkästään palkatun työvoiman turvin tästä ei tulisi mitään. Sinua tarvitaan juuri sellaisena kuin olet! Sinun taitojasi, sinun verkostojasi, sinun persoonaasi. Juuri sinä olet paras asiantuntija siinä, miten Kristuksen kirkko voisi parhaiten toimia täällä Naantalissa. Toivon, että annat tämän tiedon ja omat lahjasi seurakunnan käyttöön. Tähän tehtävään Kristus sinua kutsuu.

Kun katsot messun käsiohjelman kantta, näet siinä oman kuvasi. Loppiaisen sanoma kehottaa sinua ja minua, meitä kaikkia toimimaan niin, että lähimmäiset voivat nähdä kasvoissamme Kristuksen kasvot.

Jani Kairavuo
Kirkkoherra

Huuto syvyydestä

Piia Klemin ajatuksia tanskalaisen “Huuto syvyydestä” – sarjan ja viime pyhän evankeliumitekstin äärellä

“Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:
– Herran henki on minun ylläni,
sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
julistamaan vangituille vapautusta
ja sokeille näkönsä saamista,
päästämään sorretut vapauteen
ja julistamaan Herran riemuvuotta.
Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.”
(Luuk. 4: 16–21)

En tiedä, kuinka moni teistä on katsonut televisiosta Huuto syvyydestä sarjaa, joka ketoo tanskalaisesta pappisperheestä, perheen sisäisistä suhteista ja valtarakenteista sekä uskosta ja epäilystä. Sarjan päätösjakso tuli vahvasti mieleeni, kun luin tämän päivän evankeliumitekstin.

Kokonaisuudessaan sarja on kiertynyt sellaisten teemojen ympärille kuin oma uskonvakaumus suhteessa muiden – usein perheen, suvun tai seurakunnan – odotuksiin. Perheen keskinäiseen dynamiikkaan vaikuttaa vahvasti se, miten vaikuttava hengellisen vallankäyttäjä sarjan pappisisä Johannes, on pojilleen Augustille ja Christianille sekä vaimolleen Elisabethille. Sarjan tarinassa kuvataan myös sitä, miten rankkoihin sisäisiin ristiriitoihin jopa vakaviin mielenterveysongelmiin voi lojaalisuus perheelle tai muulle ulkoiselle taholle omien välittömien tunteiden ja kokemusten kustannuksella johtaa.

Sarjassa nuorempi veli August seuraa isänsä jalanjälkiä ja valmistuu papiksi, josta tulee pian suosittu puhuja, nuori lupaus omaan hiippakuntaansa. Kaikki menee hyvin, kunnes August kaipaa vaihtelua arkeensa ja lähtee rauhanturvaajien papiksi Afghanistaniin. Siellä hän tulee kriisitilanteessa, vahingossa ampuneeksi sivullisen, viattoman naisen, nuoren afgaaniäidin. Silmänräpäyksessä Augustin elämä muuttuu peruuttamattomasti. Hän palaa takaisin kotimaahan ja papin työhön, mutta ei pääse yli teostaan, etenkään koska isä kieltää häntä puhumasta asiasta ja tunnustamasta julkisesti virhettään.

August alkaa nähdä näkyjä naisesta ja tulkitsee näyt suoriksi viesteiksi Jumalalta. Seurakuntapappeus ei enää tyydytä, August kaipaa suorempaa yhteyttä Jumalaan, kuin mitä kirkollinen byrokratia mahdollistaa, hän janoaa vahvempia kokemuksia – joita hän myös saa.

Samalla muu yhteisö alkaa pitää häntä mielenvikaisena.
Osa kirkkokansaa kävelee mm ulos messusta, kun August alkaa yllättäen puhumaan kielillä kesken kaiken.

Juuri tämä kohtaus nousi mieleeni tämän päivän tekstiä lukiessa: Jeesus menee temppeliin, ryhtyy lukemaan pyhää tekstiä ja sanoo jotain hyvin normeista poikkeavaa: ” Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.”

Tässä puhuu toisin sanoen se ihminen, Messias, josta Jesaja kirjassaan profetoi. Hän, tässä ja nyt, kaikki ennustukset käyvät toteen. ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut.”

Liekö silloinkin osa kirjanoppineista kävellyt ulos temppelistä, paheksunut moista suuruudenhulluutta. Kuka tuo mies on väittämään itseään Messiaaksi? Kuka tuo mies on väittämään, että hänellä on suora yhteys Jumalaan ja pyhä henki päällään?

Teksti herättää kysymään, mikä tai kuka on Pyhä henki, joka saa ihmiset joskus käyttäytymään erikoisesti, eri lailla kuin mitä normit sallisivat?

Mikä on hengellisyyden ja mielenterveyden suhde? Voiko raja joskus olla häilyvä?

Jokainen kristitty joutuu varmasti pohtimaan näitä asioita omalla kohdallaan. Selvittää itselleen minkälaisesta taustasta tulen, kuka ja mikä minuun ja hengellisyyteeni on vaikuttanut, mitä hengellisyyteni on nyt, kuka olen tässä ja nyt suhteessani Jumalaan?

On varmasti ihmisiä, jotka aina, koko elämänsä toimivat ja uskovat ulkoisten odotusten mukaisesti, jotka ovat sisäistäneet vanhempien opit niin vahvasti, etteivät tohdi niistä poiketa, vaikka olisi ehkä jo aika kasvaa uskossa, kasvaa ihmisenä uusiin mittoihin.

Sitten on niitä, jotka heittäytyvät kaikkeen uuteen täysillä – ehkäpä juuri paetakseen menneisyyttään, sitä mistä ehkä ovat jääneet paitsi – turvaa, huomiota ja rakkautta. Kun tällainen ihminen törmää karismaattiseen hengellisyyteen, hänellä saattaa elämä heittää vahvasti kuperkeikkaa – jopa sinne mielenterveyden horjumisen rajoille asti.

Mitä sitten on terve hengellisyys? Pyhän hengen kokeminen tässä ja nyt ilman inhimillistä hurmoksellisuutta, mielen tasapainon järkkymistä?

Nyt tulee hieman juonipaljastuksia, eli kädet korville, jos aiot sarjan vielä katsoa. Sarjassa August menettää inhimillisesti katsoen otteen elämään täysin ja kävelee harhojaan seuraten rekan alle. Näihin kuviin ja tunnelmiin sarja päättyy. Miten surullista. Käsikirjoitus jättää avoimeksi oliko tämä Jumalan suunnitelmaa ja johdatusta Augustille vai vakava mielenterveyden järkkyminen, psykoosi.

Jos Raamatusta etsii avaimia terveelle hengellisyydelle, voi lukea Paavalin tulkinnasta hengen hedelmistä galatalaiskirjeestä: Hengen hedelmää on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.

Mutta yhtä lailla voidaan sanoa, että hengen hedelmää oli Jeesuksen vihanpurkaus temppelissä rahanvaihtajia kohtaan, josta kyllä puuttui sävyisyys ja itsensähillitseminen.

Mikään yksittäinen kohta Raamatussa ei siis vastaa siihen kysymykseen, miten hengestä inspiroitunut ihminen missäkin tilanteessa toimii. Elämä on ja tapahtuu tässä ja nyt, sitä ei voi määritellä direktiiveiksi kirjoihin ja kansiin tai edes dogmeihin katekismukseen.
Se tekee Jumalan tahtoa etsivän ihmisen elämästä haastavaa, mutta mielenkiintoista ja antoisaa. Jos elämän ja hengen voisi selittää, ei se olisi enää elämisen arvoista elämää. Se olisi elämän tarkkailemista sivusta, ottamatta itse osaa, norsunluutornista käsin, mitä vertausta ilmiöstä usein käytetään.

Kun ottaa elämän ja Pyhän Hengen tosissaan, lähtee seikkailuun, jonka suuntaa ei tiedä. Seikkailuun kannattaa lähteä rohkeasti muttei tyhmänrohkeasti – ajattelevalle ihmiselle on annettu käyttöön myös järki ja harkintakyky, nekin ovat Pyhän Hengen lahjaa. Niitä on tärkeä käyttää, jotta osaamme arvioida mikä kulloinkin on meille ja lähimmäisellemme hyväksi.

Koska Jumala on rakkaus, Pyhä Henki on rakkauden henki – henki, joka ajaa meitä tekemään hyvää ja näkemään hyvää, näkemään Jumalan lähimmäisessämme.

Rakas Jumala.
Meidän on välillä vaikea luottaa sinuun.
Haluaisimme olla varmoja tulevaisuudesta,
eikä meidän ole helppoa heittäytyä
vain sinun varaasi.
Auta meitä uskomaan,
että koko elämämme on sinun käsissäsi.
Auta meitä luottamaan,
että sinä tänäkin päivänä voit luoda uutta
ja antaa lahjoja,
joita emme olisi osanneet edes odottaa.
Aamen.

Piia Klemi