Rakkauden junassa

Sä kuuntelit just kappaleen takavuosilta: U2 -biisin When love comes to town.

En osaa brassailla millään hienoilla taustatiedoilla bändin jäsenten elämästä ja historiasta. Kerron vaan joitakin vaikutelmii ja fiiliksii ja ajatuksii mitä kappale ja sen sanoitus mussa herättää.

Yksi peruskielikuva, mikä laulussa toistuu, liittyy juna-asemaan. Ollaan elämän juna-asemalla. Monenlaisii vaunuja ja vetureita kulkee ja niissä o värikästä sakkia. Laulu esitetää minämuodossa – Tyyppi kertoo elämästään, kuinka on hassannut sen pohjaan asti, kuin tuhlaajapoika. Siit ei ollu enää mitään jäljellä. Tää kaveri on ollu sanojensa mukaan aivan hukassa ja hukkumassa, toivonsa menettäneenä. Siihen on kuulunut viina, kortit ja ihmissuhteilla pelaaminen. Tän tyypin elämä on ollut yhtä valhetta. Hän on valehdellut itselleen ja muille, hän on käyttänyt toisia hyväkseen ja elänyt täysin itsekkäästi ja piittaamattomasti välittämättä mitä siitä muille seuraa. Mutta lopulta totuus saavutti hänet – eikä se ollut kaunis totuus. Sen johdosta hänen elämänsä suunta kuitenkin käänty täydellisesti. Nimittäin samalla kun totuus saavutti hänet ja osoitti hänen elämänsä tyhjäksi, vielä suurempi totuus valtasi ja täytti hänet: se oli Jumalan rakkaus, armahtava rakkaus.

Tästä rakkaudesta hän todistaa tässä biisissä. Hän haluaa hypätä siihen elämän junaan, jossa tämä kaikkivaltiaan rakkaus kantaa ja kuljettaa eteenpäin. Hän haluaa kipinän siitä elämänliekistä mikä ei kylvä tuhoa, katkeruutta ja vihaa, vaan antaa elämälle tarkoituksen ja suunnan.

Onko toi rakkauden juna sellainen jossa sä haluaisit olla mukana vai kiinnostaako sua enemmän se juna, missä ensisilmäyksellä näytti olevan hieno meininki, mutta mikä vie siihen pimeyteen ja epätoivoon, josta laulaja kertoi itse pelastuneensa.

Rakkauden juna, johon hän hyppäsi mukaan ei ole aistillisen rakkauden tai hippirakkauden juna, vaan siinä on kysymys jumalallisesta rakkaudesta. Se on rakkautta, jossa saa elämänsä munaukset anteeksi, rakkautta mikä muuttaa elämän vihasta vapauteen. – Sama juna on pysähtynyt meikäläiseenki. Mutta kuten sanottua. Muitakin junia menee. Niillä vain on eri suunta ja päämäärä kuin tällä. Välillä on hyvä tarkistaa mikä veturi omaa elämää vie ja mihin se johtaa.

Jere Peltonen
vs. nuorisotyönohjaaja

Advertisements

Käsillä tehden, rukous mielessä

Viime vuonna tein radikaalin päätöksen ja lähdin Mynämäen käsi- ja taideteolliseen opistoon tekstiiliartesaanilinjalle kutomaan kangaspuilla, painamaan kangasta ja huovuttamaan. Vuoden päivät sain imeä uutta ja avartavaa, näinkin epäkäytännölliselle ihmiselle käsillä tekeminen oli upea juttu. Käsillä tehdessä turha murehtiminen unohtuu, kun joutuu keskittymään siihen, ettei silmukat karkaa tai että kudontatyö kangaspuilla pysyy oikeanlevyisenä. Uskon vahvasti käsillä tekemisen parantavaan voimaan!

Naantalissa käsillä tekemisellä on pitkät perinteet. Sukan kutomisen ihmeisiin on täällä perehdytty jo useampi sata vuotta. Edelleen seurakunnassa kudotaan, niin lähetystyön kuin omien seurakuntalaistenkin hyväksi. Erityisesti minua ilahduttaa, kun saan kastetilaisuudessa ojentaa seurakunnan tuomisina vastasyntyneelle seurakunnan tillukkapiirissä kudotut töppöset. Se ilahduttaa poikkeuksetta koko kastejuhlaan kokoontunutta seurakuntaa. Tillukoihin liittyy myös rukouksen näkökulma; niitä kudotaan rukoillen ja niiden mukaan laitetaan pieni rukous, jota vanhemmat voivat käyttää vaikka iltarukouksena. Käsillä tehden, rukous mielessä ja lähimmäinen sydämessä on hyvä käydä tähän syksyyn. Emme tiedä, mitä kaikkea uutta se tuo!

Tunnelmallista syksyä!

Piia Klemi, kappalainen

 

Usko tuo

Kasvurauha ja kärsivällisyys – bambupuun opetus

Juuri äsken radiossa mainostettiin kuinka Naantalin torilla loppukesällä mittaillaan kenellä on isoimmaksi kasvanut auringonkukka. Ei ainakaan minulla, hymähdin. Ajattelin sitä yhtä kukkienkasvatusyritystäni taannoiselta ajalta. Ne muutamat kukan siemenet olin istuttanut ja mielessäni oli kai jotenkin samanlainen prosessi kuin rairuohon kanssa, joka itää muutamassa päivässä. Mutta nämä kukkalapset uinuivat itsepintaisesti esielämäänsä jossakin mullan syvyyksissä eivätkä halunneet herätä. Menetin jo ihan toivoni kun tuloksia ei tuntunut tulevan millään, kunnes sinä aamuna kun olin jo siirtänyt purkit eteiseen jonottamaan kompostiin pääsyä, mullan alta kurkisti sittenkin pieni vihertävä alku. Kukapa olisi enää uskonut? Tuli todettua, että kärsivällisyys on taitolaji, kun kuljin edestakaisin kukkapurkeilla valmiina lopettamaan koko homman kannattamattomana ja tajuamatta, että mullan alla oli jotakin olennaista kesken.

Tämä toi mieleeni kiinalaisen bambupuun, jonka kasvatuksesta luin joku aika sitten. Se uinuu viisi vuotta maassa ilman minkäänlaista merkkiä kasvusta. Jonakin päivänä se alkaa yhtäkkiä kasvaa ja saavuttaa 18 metrin korkeuden. Vaikka siemen ei vuosiin osoittaisi minkäänlaista merkkiä kasvusta, se tarvitsee samaa hoitoa kuin muutkin kasvit. Ilman itämisaikana saamaansa hoitoa siemen ei koskaan pääsisi kehittymään puuksi. Koska viljelijät tietävät tämän, he hoitavat siementä ja vaalivat sen kypsymistä havaitsematta pitkään aikaan näkyvää tulosta.

Kasvun ihmettä ja Kasvun Antajan aikatauluja on välillä vaikea odottaa ja kasvurauhaa on vaikea antaa. Ne meistä, jotka ovat vanhempia, tietävät sen. Nekin meistä, jotka jollakin muulla tavalla kylvävät hyviä siemeniä jonkun toisen ihmisen elämään, tietävät sen myös. On tärkeää antaa siemenen itää rauhassa, vaalia ja hoivata sitä ja antaa sille rauha kypsyä kunnes se on itse valmis heräämään. Siihen voi mennä vuosia. Kasvua ei voi vaatia, eikä siemenestä voi ennen aikojaan väkisin orasta kiskoa esille. Mutta kun joku aamu heräämme, huomaamme orastavan elämän pilkahduksen siemenessä, joka on itse saanut lämmön, valon ja huolenpidon alla herätä unestaan.

Jeesus sanoi:
”Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa eikä hän tiedä miten. Maa tuottaa sadon aivan itsestään, ensin korren, sitten tähkän, sitten täydet jyvät tähkään.”
(Mark. 4: 26-28)

Vaali kylvämääsi siementä. Pyydä Taivaan Isältä, että Hän antaa kasvun ja luota siihen, että Hän herättää kylvämäsi siemenen eloon ajallaan. Siunattua kasvun aikaa ja kärsivällisyyttä kaikille puutarhureille – millaista siementä ikinä sitten vaalitkin omassa tai muiden elämässä tänä kesänä ja elämäntilanteessasi.

Hanne Tuulos
Lähetyssihteeri
Naantalin seurakunta

Escape room & rukous hävettävän pienestä asiasta

Viime viikolla sattui eräs tapahtuma, se on ihan pieni ja hullunkurinenkin juttu, mutta haluan kertoa sen teille. Jotenkin tuntuu siltä, että en edes kehtaa kertoa, että olen rukoillut ihan tyhmän asian puolesta. Mutta niinkin saa tehdä, aina saa rukoilla.

Nykyisin on sellaisia pelejä, joissa on huoneita, ja tätä peliä kutsutaan “escape roomiksi”. Siellä pitää käyttää loogista ajattelua ja hoksottimien pitää toimia. Nämä ovat tällä hetkellä hottia ja nuorten suosiossa. Meitä oli nuori, keski-ikäinen, ja hmmm minä (vanha akka). Minut kutsuttiin mukaan ja utelias kun olen, menin. Huone lukitaan ja sieltä pitää selvitä pois. Ulos pääsee ovesta, joka avautuu koodilla, jota huoneessa etsitään.

Huoneessa on monta erilaista tehtävää, jotka täytyy selvittää, ennen kuin sen viimeisen ovenavauskoodin voi saada. Tosin jos tunnissa ei ole koodia osannut ratkaista, sieltä kyllä tullaan päästämään ulos. Tehtävien tekijöitä samassa huoneessa voi olla vähintään kaksi, korkeintaan kolme. Olin parin ystäväni kanssa huoneessa, ja olin tosi huono tehtävissä. Nuori ystäväni ymmärsi melko nopeasti niitä ja tunsin itseni noloksi kun en vain kerta kaikkiaan ymmärtänyt ja osannut. Ajattelin että miten olenkaan tyhmä.

Luultavasti nuori ystäväni jo harmitteli, miksi minut kutsui mukaan. Häpesin. Mietin, mikä saikin minut tulemaan tähän peliin. Sitten kun viimeinen ja tärkein tehtävä oli ratkaistava, rukoilin mielessäni Jumalaa: “Hei, voisitko vähän jeesata, etten vaikuttaisi niin tyhmältä?” …kun painoin tiettyjä numeroita ennen kuin viimeinen tehtävä oli kokonaan ratkaistu, *tsädäm* ovi aukeni ja pääsimme pois huoneesta. Tehtävä oli ratkaistu ennen kuin annettu aika oli kulunut loppuun ja työntekijä sanoi, ettei kukaan ole osannut aiemmin avata lukkoa ennen kuin viimeinen tehtävä oli kokonaan ratkaistu.

Ajattelin, että vaikka olisikin asia olisi kuinka vähäpätöinen, Jumala kyllä auttaa. Hänellä on huumorintajua. En kehdannut sanoa kavereilleni  rukoilleeni noin vähäpätöistä asiaa ja se harmittaa nyt. Mutta teille kerron, että kyllä Jumala auttaa tyhmemmissäkin ja pienissäkin asioissa.

“Jumalani, minä kiitän sinua niin kauan kuin elän, minä turvaan sinuun, kohotan käteni sinun puoleesi. Sinä ravitset minut kuin parhaissa pidoissa, ja minä ylistän sinua riemuitsevin huulin. Minä ajattelen sinua levätessäni, sinä olet mielessäni yön hetkinä: sinä olet tullut avukseni, ja minä saan riemuita siipiesi suojassa. Koko voimallani minä tarraudun sinuun, ja sinun oikea kätesi tukee minua.” (Ps. 63:5-9).

Siunattua ja aurinkoista kesää kaikille
Anita Mäkilä
diakoni

On mukava tulla kutsutuksi

On mukava tulla kutsutuksi. Joskus kyse voi olla vaikeistakin tilanteista, joihin kutsu käy, mutta useammin kutsu taitaa merkitä juhlaa, jotakin iloista ja innostavaa, osallistumista esimerkiksi jonkun ihmisen tai ihmisten tärkeään vaiheeseen elämässä. Kutsu merkitsee osallistumista ja yhteyttä.

Kutsu on tärkeä sana myös Jumalan sydämessä suhteessa meihin. Ehkä et ole koskaan saanut kutsua juhlaan. Silloin saat erityisesti tietää, että olet silti kutsuttu yhteyteen Jumalan kanssa.

Me elämme Jumalan kanssa, epäilevinäkin. Jumalan kutsu koskee niin varmoja ja voimakkaita kuin heikkoja, epäileviä ja särkyneitäkin. Mihin se Jumala sitten kutsuu? Elämään hyvin? Yrittämään elää paremmin? Ponnistelemaan ankarasti yhteydessämme Häneen? Esittämään mahdollisimman hyvää ja kunnollista? No, lienee niin, että kaikkien on hyvä välillä arvioida sitä, miten suhtaudumme lähimmäisiimme. Mutta Jumala ei kutsu ponnistelemaan tai syyttelemään itseämme tai toisiamme. Ei todellakaan, vaan Hän kutsuu meitä vapauteen. Jarkko Maukonen on sanoittanut asiaa Nuoren seurakunnan veisukirjassa muun muassa näin:

Saitko kutsun haastavaan tehtävään, tiukemmalle ruuveja kiertämään? Kutsun tositoimiin, valkeuden voimiin, jotka eivät säästele itseään? Ei, vaan Jumalan lasten vapauteen, ilolla katsomaan elämää silmiin ja luottamaan armollisen Jumalaan, armolliseen Jumalaan. Muistatko, kun vuoksesi juhlittiin tullessasi taas kotimaisemiin? Isä juoksi vastaan vain ja ainoastaan, koska ikävoi sydäntäsi niin. Kaikki oli valmista silloin jo, ota hieman rennompi asento. Katso ristinpuuta, et voi tehdä muuta. Siinä on se siunattu sovinto.

Jumala kutsuu meitä siis ottamaan rennon asennon ja katsomaan siunattuun ristinpuuhun. Siinä se. Ja jos jotain tuohon voi lisätä, se on iloitseminen siitä, että olemme hyväksyttyjä ja rakastettuja. Olemme Jumalan kutsumia Jumalan lasten vapauteen ja sen myötä juhliin.

Jumala kutsuu sinua huippujuhliin. Tässä elämässämme tuo juhla voi olla vaikkapa elämämme hyviä asioita ja tärkeitä ihmisiä, se on mahdollisuutta luottaa täysillä siihen hienoon lupaukseen, että Jumala on kanssamme kaikessa emmekä koskaan ole yksin. Huippujuhlaa on myös ehtoollispöytä, sen antama armo, hyväksyntä ja anteeksiantamus.  Ja kerran, kun tulee aikamme lähteä tästä ajasta, aukeaa taivaallinen juhla, joka on vertaansa vailla.

Kutsun sinua juttelemaan Jumalalle, kutsun sinua kirkkoon vaikkapa nyt helatorstaina ja sen jälkeen ulkotapahtumaan, kutsun sinua yhteyteen Jumalan ja toinen toistemme kanssa. Olet lämpimästi tervetullut!

Annukka Lindberg, nuorisopappi

Mimman murut

Lastenlapseni Eemil 5v, Onni 3v ja Linnea 3v katselivat sohvalla Pikku Kakkosta. Lapset toivottivat minut tervetulleeksi heille pyytämällä istumaan viereensä.” Tule Mimma tänne meidän viereen katteleen tätä piirrettyy. Mikä sä Mimma haluut näistä olla? Onni on possu, Linnea on pupu ja mä olen toi koira- oletko sä vaikka toi norsu?, Se ei oo mikään pelottava, selvitti Eemil” –” Joo mä voin olla norsu” , sanoin.

Oli ollut kiireinen työpäivä ja matkalla lapsenvahdiksi Naantalista Turkuun mietin, mitähän kivaa ohjelmaa jaksaisin vielä järjestää lapsille hoitopäivän ja itselle työpäivän jälkeen. Kunpa ilta sujuisi luonnikkaasti! Nyt en jaksaisi enää tänään mitään ylimääräisiä selkkauksia.

Perillä Turussa taas kerran huomasin, että ei siinä tosiaan tarvita valmiita ohjelmistoja eikä ennalta suunniteltuja toimintatuokioita, riittää hyvin kun heittäytyy mukaan lasten leikkeihin. Kotiin lähtiessään on kevyt ja iloinen mieli siitä kaikesta yhteisestä tekemisestä. Ja mieltä lämmittää vielä monta päivää jälkeenkin päin se ihana vastaanotto, jonka aina lapsilta saan. Koskaan muulloin en ole kokenut tuloani niin tervetulleeksi kuin silloin kun menen lapsenvahdiksi pienten lastenlasteni luo.

Isovanhemmuutta on joskus sanottu elämän jälkiruoaksi. – Ja jälkiruokien ystävänä voin sanoa, että juuri sitä se onkin. Saan vielä kerran peilata elämää monesta näkökulmasta ja nähdä näin läheltä pienen, rakkaan lapsen kasvun. Nyt on aikaa nauttia, pysähtyä iloitsemaan ja myötäelämään. Tajuan, että tämä on Taivaan Isän suomaa lahjaa, josta nyt olen saanut nauttia.

Näin äitienpäivän aikaan heräävät monenlaiset ajatukset. Äitiyteen latautuu monenlaisia tunteita, se ei ole neutraali ilmiö. Kaikkia tunteita ei ole helppo kohdata. Monet toiveet ja pettymykset, surut ja ilot on jo koettu. Elämä ei läheskään aina suju siten kuin olisi itse toivonut.

Äitiyden myötä käy läpi omaa lapsuuttaan, suhdettaan omaan äitiinsä ja isoäitiinsä sekä isoäitinä omiin lapsiinsa ja lastenlapsiinsa. Siinä yhdistyy monia taitekohtia, jotka luovat pohjaa, josta ponnistaa elämässä eteenpäin. Myös virheistä voi näissä ihmissuhteissa oppia, koska elämä koulii meitä kivun kautta.

Sanotaan, että lapsi on Jumalan lahja. Jotkut lapset saavat syntyä toivottuina, oikeaan aikaan, oikeaan perheeseen. Maailmaan syntyy myös paljon lapsia sellaisissa olosuhteissa, että heidän tilanteensa huolestuttaa muita. Seurakunnan työntekijänä varsinkin joulunaikaan muistelemme, että Jeesuslapsi syntyi juuri tällaiseen perheeseen. Maria kantoi lastaan vaikeassa tilanteessa. Mikään ulkoinen vaikeus ei lannistanut hänen iloaan.

Jumala, anna meille äideille rakkautta, viisautta ja kärsivällisyyttä. Anna meillekin Marian ilo.

Tuulikki Palonen-Poikkeus

Lapsityönohjaaja