On mukava tulla kutsutuksi

On mukava tulla kutsutuksi. Joskus kyse voi olla vaikeistakin tilanteista, joihin kutsu käy, mutta useammin kutsu taitaa merkitä juhlaa, jotakin iloista ja innostavaa, osallistumista esimerkiksi jonkun ihmisen tai ihmisten tärkeään vaiheeseen elämässä. Kutsu merkitsee osallistumista ja yhteyttä.

Kutsu on tärkeä sana myös Jumalan sydämessä suhteessa meihin. Ehkä et ole koskaan saanut kutsua juhlaan. Silloin saat erityisesti tietää, että olet silti kutsuttu yhteyteen Jumalan kanssa.

Me elämme Jumalan kanssa, epäilevinäkin. Jumalan kutsu koskee niin varmoja ja voimakkaita kuin heikkoja, epäileviä ja särkyneitäkin. Mihin se Jumala sitten kutsuu? Elämään hyvin? Yrittämään elää paremmin? Ponnistelemaan ankarasti yhteydessämme Häneen? Esittämään mahdollisimman hyvää ja kunnollista? No, lienee niin, että kaikkien on hyvä välillä arvioida sitä, miten suhtaudumme lähimmäisiimme. Mutta Jumala ei kutsu ponnistelemaan tai syyttelemään itseämme tai toisiamme. Ei todellakaan, vaan Hän kutsuu meitä vapauteen. Jarkko Maukonen on sanoittanut asiaa Nuoren seurakunnan veisukirjassa muun muassa näin:

Saitko kutsun haastavaan tehtävään, tiukemmalle ruuveja kiertämään? Kutsun tositoimiin, valkeuden voimiin, jotka eivät säästele itseään? Ei, vaan Jumalan lasten vapauteen, ilolla katsomaan elämää silmiin ja luottamaan armollisen Jumalaan, armolliseen Jumalaan. Muistatko, kun vuoksesi juhlittiin tullessasi taas kotimaisemiin? Isä juoksi vastaan vain ja ainoastaan, koska ikävoi sydäntäsi niin. Kaikki oli valmista silloin jo, ota hieman rennompi asento. Katso ristinpuuta, et voi tehdä muuta. Siinä on se siunattu sovinto.

Jumala kutsuu meitä siis ottamaan rennon asennon ja katsomaan siunattuun ristinpuuhun. Siinä se. Ja jos jotain tuohon voi lisätä, se on iloitseminen siitä, että olemme hyväksyttyjä ja rakastettuja. Olemme Jumalan kutsumia Jumalan lasten vapauteen ja sen myötä juhliin.

Jumala kutsuu sinua huippujuhliin. Tässä elämässämme tuo juhla voi olla vaikkapa elämämme hyviä asioita ja tärkeitä ihmisiä, se on mahdollisuutta luottaa täysillä siihen hienoon lupaukseen, että Jumala on kanssamme kaikessa emmekä koskaan ole yksin. Huippujuhlaa on myös ehtoollispöytä, sen antama armo, hyväksyntä ja anteeksiantamus.  Ja kerran, kun tulee aikamme lähteä tästä ajasta, aukeaa taivaallinen juhla, joka on vertaansa vailla.

Kutsun sinua juttelemaan Jumalalle, kutsun sinua kirkkoon vaikkapa nyt helatorstaina ja sen jälkeen ulkotapahtumaan, kutsun sinua yhteyteen Jumalan ja toinen toistemme kanssa. Olet lämpimästi tervetullut!

Annukka Lindberg, nuorisopappi

Mimman murut

Lastenlapseni Eemil 5v, Onni 3v ja Linnea 3v katselivat sohvalla Pikku Kakkosta. Lapset toivottivat minut tervetulleeksi heille pyytämällä istumaan viereensä.” Tule Mimma tänne meidän viereen katteleen tätä piirrettyy. Mikä sä Mimma haluut näistä olla? Onni on possu, Linnea on pupu ja mä olen toi koira- oletko sä vaikka toi norsu?, Se ei oo mikään pelottava, selvitti Eemil” –” Joo mä voin olla norsu” , sanoin.

Oli ollut kiireinen työpäivä ja matkalla lapsenvahdiksi Naantalista Turkuun mietin, mitähän kivaa ohjelmaa jaksaisin vielä järjestää lapsille hoitopäivän ja itselle työpäivän jälkeen. Kunpa ilta sujuisi luonnikkaasti! Nyt en jaksaisi enää tänään mitään ylimääräisiä selkkauksia.

Perillä Turussa taas kerran huomasin, että ei siinä tosiaan tarvita valmiita ohjelmistoja eikä ennalta suunniteltuja toimintatuokioita, riittää hyvin kun heittäytyy mukaan lasten leikkeihin. Kotiin lähtiessään on kevyt ja iloinen mieli siitä kaikesta yhteisestä tekemisestä. Ja mieltä lämmittää vielä monta päivää jälkeenkin päin se ihana vastaanotto, jonka aina lapsilta saan. Koskaan muulloin en ole kokenut tuloani niin tervetulleeksi kuin silloin kun menen lapsenvahdiksi pienten lastenlasteni luo.

Isovanhemmuutta on joskus sanottu elämän jälkiruoaksi. – Ja jälkiruokien ystävänä voin sanoa, että juuri sitä se onkin. Saan vielä kerran peilata elämää monesta näkökulmasta ja nähdä näin läheltä pienen, rakkaan lapsen kasvun. Nyt on aikaa nauttia, pysähtyä iloitsemaan ja myötäelämään. Tajuan, että tämä on Taivaan Isän suomaa lahjaa, josta nyt olen saanut nauttia.

Näin äitienpäivän aikaan heräävät monenlaiset ajatukset. Äitiyteen latautuu monenlaisia tunteita, se ei ole neutraali ilmiö. Kaikkia tunteita ei ole helppo kohdata. Monet toiveet ja pettymykset, surut ja ilot on jo koettu. Elämä ei läheskään aina suju siten kuin olisi itse toivonut.

Äitiyden myötä käy läpi omaa lapsuuttaan, suhdettaan omaan äitiinsä ja isoäitiinsä sekä isoäitinä omiin lapsiinsa ja lastenlapsiinsa. Siinä yhdistyy monia taitekohtia, jotka luovat pohjaa, josta ponnistaa elämässä eteenpäin. Myös virheistä voi näissä ihmissuhteissa oppia, koska elämä koulii meitä kivun kautta.

Sanotaan, että lapsi on Jumalan lahja. Jotkut lapset saavat syntyä toivottuina, oikeaan aikaan, oikeaan perheeseen. Maailmaan syntyy myös paljon lapsia sellaisissa olosuhteissa, että heidän tilanteensa huolestuttaa muita. Seurakunnan työntekijänä varsinkin joulunaikaan muistelemme, että Jeesuslapsi syntyi juuri tällaiseen perheeseen. Maria kantoi lastaan vaikeassa tilanteessa. Mikään ulkoinen vaikeus ei lannistanut hänen iloaan.

Jumala, anna meille äideille rakkautta, viisautta ja kärsivällisyyttä. Anna meillekin Marian ilo.

Tuulikki Palonen-Poikkeus

Lapsityönohjaaja

Ittekin auttamalla voi tulla ihan hyvä lopputulos

Meillä oli seurakunnassa ihana päivä. Reilut sata rippikoululaista tulivat ryhmissään diakonia- ja lähetysrasteille. Minä olin yhdellä rastilla ohjaajana, meitä oli siinä kaksi diakoniatyöntekijää. Ajatuksenamme oli, että nuoret saavat itse miettiä, mitä diakonia on vuonna 2017.  Ajan vähyyden vuoksi olimme tehneet heille valmiiksi julistepohjat. Niissä oli valitsemiamme Raamatun kohtia siitä, kuinka kristinuskon mukaan toista ihmistä tulisi kohdella. Nuorten tehtävänä oli tuoda tekstien ajatukset tähän päivään ja omaan elämäänsä.

Jaoimme ison ryhmän kahden, kolmen hengen porukoihin, joissa tehtävää ruvettiin miettimään.

Saimme iloksemme huomata, kuinka hyvin nuoret lähtivät julisteita tekemään. Näin silti, vaikka olimme erottaneet kaverukset toisistaan ryhmiä jakaessamme. Tarkoituksenamme oli tällä tavoin tukea joukon ryhmäytymistä kesän leiriä ajatellen. Mukana oli myös niitä, jotka suorittavat rippikoulun muualla tai päiväopetuksena.

Julisteissaan nuoret pohtivat esimerkiksi sitä, että mitä hyötyä on väkivallasta? Väkivallan päällä oli suuri punainen rasti. Toiselle puolelle oli kirjoitettu, että rakkauden osoittaminen vaatii joskus riskienkin ottamista mutta silti kannattaa auttaa toista ihmistä. Rakkaudenhan voi nähdä niin monella tavalla, mutta tämä kristinuskon ydin eli sydän oli yhden ryhmän mielestä yhtä kuin täydellisyys.

Toisten taakkojen kantaminen nähtiin reiluutena ja asennekysymyksenä. Yhdessä kuvassa oli kilpikonna, joka kertoi meille siitä, ettei hitaita ja kömpelöitäkään saa jättää yksin. Riparilaiset hoksasivat myös, että vapaaehtoisuus on yhteinen voimavara johon jokainen voi olla osallinen. Tähän tekstiin oli liitetty piispa Häkkisen kuva ja puhekuplaan ”kyllä kannattaa”.

Ihmisten välisistä peloista kertoi se, että nuorten piirtämässä sarjakuvassa tikku-ukko sanoo toiselle: ”Jumala sano, et sua pitää rakastaa vaik tekee mieli tappaa sut.” toinen tikku-ukko vastaa: ”Okei. Jos et vihaa miua, en vihaa sinua.” Lopussa on vielä teksti, että ”pahuus tappaa”.

Uskomattoman hieno oivallus oli myös, että jokainen ihminen tarvitsee jonkun joka uskoo häneen. Vanhuksen ja lapsen läheinen suhde nähtiin unelmadiilinä. Kuvassa isoäiti opettaa lasta neulomaan. Eräässä kuvassa oli piirretty kolme ryhmäläistä kantamaan suurta taakkaa. Taakan sisällä oli erilaisia ihmisiä omine elämän taakkoineen. Katsojan harkintaan jää, mitä kaikkea he kuvassa näkevätkään.

Aika vaikuttavaa oli myös se, että yhdessä julisteessa oli teksti ”rukoilkaa puolestani”, sillä heillä Raamatun kohtana oli kehotus rakastaa myös vihamiehiä. Ei todellakaan helppoa ilman Taivaan isän ja lähimmäisten apua. Julisteet laitetaan pääsiäisen jälkeen esille seurakunnan kahvilaan.

Kiitos teille nuoret!

Anna Ojala, diakoni Naantalin seurakunnasta

“Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme…”

Viime viikolla Naantalin kirkossa vaelsimme kohti pääsiäistä lasten kanssa. Näiden kuvien myötä siunattua pääsiäisen aikaa kaikille! Kuvien lomassa kulkevan laulun voit kuunnella You Tubesta.

“Laskiainen lasketaan. Paastonaika alkaa.
Messias on matkalla. Paastonaika alkaa.
Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme.
Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme.”

IMG_8376

“Palmunoksat käsissään kansa Messiaalle
laulaa kiitosvirsiään taivaan Kuninkaalle.
Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme.
Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme.”

“Getsemanen puistossa Jeesus tuskaa kantaa.
Isä kuulee rukouksen yöhön voimaa antaa.
Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme.
Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme.

Perjantaina hiljaisuus synkän taivaan alla.
Murhe täyttää sydämet ollaan Golgatalla.
Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme.
Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme.”

“Vapahtaja tuomitaan, kuolemaan Hän kulkee.
Valtakuntaan rakkauden meidät kaikki sulkee.
Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme.
Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme.”

“Suuri kivi poissa on, tyhjä, kirkas hauta.
Murheisia lohduta, Jeesus meitä auta.
Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme.
Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme.”

IMG_8134

“Vapahtaja läsnä on, taivas meille hohtaa.
Tämä ilouutinen kaikki kansat kohtaa.
Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme.
Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme.”

IMG_8069IMG_8180

Pääsiäisen iloa kaikille!

Vain rukouksen päässä…

Joskus on sellaisia päiviä, kun on niin kiire, että on lähes kurja olo. Mitä teet silloin aamuhulinassa? Mitkä hyvän päivän rutiineista jää väliin?

Kun Martti Lutherilla oli edessään erityisen vaativa ja kiireinen päivä, hän sanoi, että juuri silloin ei ainakaan ole varaa jättää aamuhetkeä Jumalan kanssa väliin. Kaikkein kiireisimpinä päivinään hän heräsi tuntia aikaisemmin kuin muulloin, että hän ehti aamulla viettää aikaa Jumalan hoidossa Hänen läsnäolossaan. Se oli välttämättömyys uskonpuhdistajalle, että hänellä olisi voimaa selviytyä vaativasta päivästä.

Ehtisimmekö mekin – ja aivan erityisesti pahimpina päivinämme – pysähtyä huokaisemaan Isälle vaikka vain muutamankin ajatuksen aamulla – tai ehkä ruokkiksen päätteeksi – ja jäädä odottamaan pikkutoviksi Hänen voimaannuttavaa hipaisuaan? Hän on vain rukouksen päässä, pahimman kiireenkin keskellä…. 🙂

Klikkaa kuvaa ja katso video.

blogikuva_kahvi

Teksti & video:
Hanne Tuulos

Muistojen Ystäväpiiri

davYleensä ajaessani yksin autolla päässäni pyörii joku laulu. Useimmiten virsi. Viimeksi ajaessani aurinkoisena päivänä Velkualle Ystäväpiiriin, hyräilin virttä 540:1 ”Aurinko armas valollansa sai uuden päivän heräämään, ja kaiken maan se loistollansa taas nosti uuteen elämään. Luojamme suuri laupias, yön poistit kaikkivaltias.”

Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun saan kerran kuussa käydä Velkualla Ystäväpiirissä. Tie sinne on mutkainen, mutta se kulkee uskomattoman upean saariston läpi. Yli Ukko Pekan, Särkänsalmen ja Merimaskun siltojen, ohi peltojen, halki mänty- ja tammimetsien. Silloilla hidastan automaattisesti vauhtia ja ihailen merta. Tällä kertaa se oli osittain jäässä, joskus sen kimmellys on henkeäsalpaavan kaunis. Muutenkin on hyvä hiljentää ja ajaa rauhallisesti, sillä matkalla näkyy yleensä kauriita pellon laidassa ja joskus tielläkin.

Ystäväpiiri on kokoontunut Kummelissa jo vuosia. Seurakunta ja sen työntekijät ovat vaihtuneet, mutta Ystäväpiiri on ja pysyy. Toki ystäväpiiriläiset ovat vuosien saatossa vaihtuneet, mutta on joukossa vielä heitäkin, jotka ovat käyneet siellä alusta asti. Osa piiriläisistä asuu Kummelissa, osa tulee autolla kilometrien päästä ja osa tulee saaresta yhteysaluksella.

”Täällä nyt me vuorostamme, vaellamme, tietä sukupolvien, niin kuin lapset aikanansa, taivaltansa, käyvät meitä seuraten.” VK 147:4

Ystäväpiirissä minulla on mukana aina ”retkieväät”: Päivi-emäntämme leipomat herkulliset pullat ja kahvia iso termoskannullinen. Kahvihetki on tärkeä osa Ystäväpiiriä. Samoin myös alkuhartaus. Tällä kertaa puhuimme armosta. Psalmi 13:6 ”Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi ” jäi piiriläisille muistolauseeksi. Alkuhartauden jälkeen muistelimme Velkuan entisiä pappeja.

Lähes puolet ystäväpiiriläisistä on syntyjään Velkualta ja monella heistä olikin monenlaisia muistoja mm. omista rippi- ja vihkipapeistaan. Eräs pappi oli aloittanut vihkipuheen ennen kuin morsiuspari oli ehtinyt edes alttarille asti. Sillä kertaa jäi häämarssikin soittamatta. Eräs pappi oli innokas Israelin-matkojen järjestäjä, toinen kierteli paljon ihmisten kodeissa. Joku papeista oli saanut monta kylän miestä lopettamaan tupakoinnin, joku taas ei voinut hyväksyä sitä, että hääjuhlassa tanssittiin. Monenlaisia persoonia on vuosien varrella asunut Velkuan pappilassa ja työskennellyt silloin vielä itsenäisessä Velkuan seurakunnassa. Nykyään Velkuan seurakunta kuuluu Naantalin seurakuntaan ja Naantalin seurakunnan papit käyvät siellä toimituksissa.

”Palvelijaa monta, yksi on Herra, Herra Jeesus Kristus. Palvelijaa monta, yksi on Herra. Hän yhdistää meidät.” VK 454:4

Ystäväpiirissä on aina leppoisa ja lämmin tunnelma. Juttelemme eri teemoista, kahvittelemme ja laulamme. Odotan jo innolla seuraavaa kertaa, kun pääsen ajelemaan Velkualle. Tuolloin luonto on jälleen erinäköinen ja voin matkaa tehdessäni ehkä hyräillä virren 574:1 säkeistöä: ” On kaunis synnyinmaamme, maat, metsät, järvet sen. Me Luojan töitä saamme katsella kiittäen. Taas lauhat tuulet soittaa urkuja hongiston ja Herraa kunnioittaa, hän kaiken luoja on.”

Minna Pykälämaa, diakoniatyöntekijä

Karvakuonon kuulumisia

DSC00854Olen Justiina. Elämäni ei ole ollut kovin helppoa. Minut jätettiin yksin vuorokausiksi kun olin pieni.  Pelkäsin ja itkin. Sitten eräänä päivänä minua tultiin hakemaan laitokseen, sain ravintoa ja huolenpitoa, kunnes minut haettiin takaisin kotiin. Iloa pursuten pääsin kotiin. Minut kuitenkin jätettiin taas yksin pitkäksi aikaa. Join vessanpöntöstä vettä. Odotin ikkunassa milloin muut tulevat kotiin.  Naapurit ilmoittivat taas viranomaisille kun kuulivat itkuni. Sen jälkeen en enää palannut kotiin. Olin puoli vuotta laitoksessa kunnes minut noudettiin ihan uuteen kotiin. Olin hämilläni, pelokas, turvaton. Voisinkohan jäädä tähän kotiin, saisinko tästä turvallisen kodin.  Vaikka minusta kerrottiin että karkailen mielelläni, en ole kuitenkaan halunnut ottaa sitä riskiä.

Halusin rakkautta, ymmärtämystä ja silitystä, ihmisen läheisyyttä. Nyt on kulunut 6 vuotta kun olen saanut uudessa kodissani haukkua vieraat, ohikulkijat ja oman väen. Olen ilmainen vartija, se on tehtäväni ja suoritan sen hyvin ja tunnollisesti.  Luulisin että olen onnellinen, mutta vähän turvaton olen vieläkin. Vaistoan heti kun kotona on jotain erikoista, matkalle lähtöä tms, haluan aina mukaan, ryntään auton takapenkille jos vain vähänkin on mahdollisuutta. En halua jäädä yksin. Jos on sairautta, haluan lohduttaa. Jos on iloa, heilutan häntääni ja ilmeelläni osoitan että olen mukana riemussa. Tuijotan pää kallellaan ja hiljaa tosi pitkän ajan kun haluan jotakin eikä minua heti ymmärretä. Jos minulle sanotaan :”ei”, menen vähän alakuloisena sohvalle odottamaan parempaa hetkeä. Kohta kuitenkin saan mitä haluan.

Tällaista elämää on koiraperheessä. Miten erilaista on koiran tai ihmisen elämä? Molemmat olemme Luojan luotuja. Kuten Raamatussa luomiskertomuksessa on (Moos 1, 1:24) ”Jumala teki villieläimet, karjaeläimet ja erilaiset pikkueläimet, kaikki eläinten lajit. Ja Jumala näki että niin oli hyvä”. Raamatussa on myös että Jumala asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan luontoa. Ihmisillä ja varsinkin lemmikkieläimillä on paljon yhteistä, perusasiat;  rakkauden, turvallisuuden ja ravinnon tarve. Huvituksia ja aktiviteettejäkin pitää olla. Olemme oma lajimme kumpikin, ja molemmilla on omat erikoispiirteemme, Luojalle olemme yhtä tärkeitä.

Ihminen on laitettu kulkemaan luonnon ja eläinten kanssa yhdessä. Olemme yksi osa luontoa. tämä tahtoo unohtua. Ihmisillä ja varsinkin lemmikkieläimillä on paljon yhteistä, perusasiat;  rakkauden, turvallisuuden ja ravinnon tarve. Huvituksia ja aktiviteettejäkin pitää olla. Olemme oma lajimme kumpikin, ja molemmilla on omat erikoispiirteemme, Luojalle olemme yhtä tärkeitä.

Tuntuu siltä, että vain ihmisillä on huonoja hetkiä, ihmiset loukkaavat toisia sanoilla, koirat ärisevät mutta se hetki on nopeasti ohi. Koirat eivät vatvo vuosikausia vaikka lajitoveri saisikin isomman annoksen ruokaa. Luonnon ja eläimien ja toistemme hyväksi jokainen voi tehdä pieniä tekoja, yhden ihmisen kokoisia,  poimia yhden roskan puistosta roskikseen, jutella naapurin ikäihmiselle, kävelyttää sukulaisen koiraa.

Pidetään siis huolta toisistamme,  luonnosta, eläimistä ja nautitaan näistä kaikista.