Joko nyt? Vanha ehkä tuttukin sketsi nähtiin, kun ensimmäinen riparin iltaohjelma oli eilen. Tänään sunnuntaina päästiin kokonaisen rippikoulun makuun. Vielä moni asia vaatii totuttelua. Pian päivän rutiini käy tutuksi. Joitakin ohjelmia tullaan jopa odottamaan. Mutta viikko on pian ohi. Toivottavasti tästä jää jokin siemen itämään jokaisen sydämeen. Toivottavasti näemme näitä nuoria jatkossakin niin isostoiminnassa kuin muutenkin seurakunnan nuorten toiminnassa.
On siis sunnuntai. Leirin toinen päivä. Tänään on ollut oppitunteja. Äsken olivat rukoushelmet käytössä. On laulettu, on skabailtu (leirin ryhmäkilpailun nimi). On saatu hyvää ruokaa. Useimmat jopa nukkuivat ensimmäisenä yönä. Ehkäpä pääsemme myrskystä huolimatta huomenna Himokselle laskettelemaan. Saas nähdä kuinka kuudelta herääminen onnistuu. Tarkoituksemme on lähteä seitsemältä matkaan. Säätila vain näyttää hieman epätoivoiselta. Naantalissa ei ole lumesta arvaustakaan. Himoksella on toivottavasti tykkilunta vielä jäljellä.
Iltapäivän oppitunneilla kuuntelimme Lennart Saarta. On se vaan ihmeellinen tämä elämä. Ja koko maailma. Kaikki nuo yksityiskohdat. Eikä tiede löydä niihin edes perusteluja. Ei ihminen pärjää tieteellisellä järkeilyllä kun mietitään Jumalan luomistyön monimutkaisuutta ja yllättävää johdonmukaisuutta. Ei tätä kaikkea kukaan voi täysin ymmärtää. Vaikka meille jokaiselle on annettu supertietokone. Aivomme. Mutta Jumalalla on hyvä suunnitelma, joka alkoi luomisesta ja jatkuu yhä. Suunnitelma päättyy aikanaan, jolloin nähdään suunnitelman loppuosa. Nähdään se, kuinka meidät pelastettiin sittenkin.
Päivän jumiksen aiheena oli joulu. Kovin tuntuu olevan laulavainen porukka. Ensimmäinen leirijumis onnistui vallan hyvin. Kuulimme jouluevankeliumin. Pelastajamme syntyi seimeen. Jumala syntyi keskellemme. Jumalan pelastussuunnitelma sai näkyvän muodon. Kaikki kävi niin kuin oli ennalta kerrottu.
Vielä illan raamiksessa käytiin läpi tuhlaajapoikakertomusta. Poika, joka oli tuhlannut koko isältä saamansa omaisuuden, sai tulla kotiin. Ja sai vielä juhlavastaanoton. Samoin Taivaan Isäkin ajattelee meistä. Vaikka olemme tehneet monia asioita vastoin Hänen tahtoaan, kelpaamme Jumalalle. Kelpaamme kaikkine synteinemme, kun annamme ne Jeesuksen haltuun. Jeesuksen ristintyön tähden me pelastumme. Vain Jeesukseen turvautuen.
Joko taas? Tuo voisi olla vanhemman rippikoulun ohjaajan huokaus. Mutta ei. Jostain syystä vielä virtaa riittää. En ole ikinä laskenut sitä, kuinka mones rippikoulu on nyt menossa. Jos heittäisin hyvän arvauksen että yli 50 muttei vielä 100. Joku vuosi niitä on ollut kolme tai neljä. Mutta yleensä pari ryhmää. Toki Japanissa viettämieni 12 vuoden aikana ei rippikouluja ollut edes joka vuosi mutta oli silloinkin.
Miksi tämä jaksaa vielä kiinnostaa? Jokainen rippikoulu on erilainen. Jokaiselta nuorten ryhmältä oppii jotakin uutta. Niin opettaja oppii uutta. Siinä yksi syy jaksamiseen. On hienoa olla läsnä näkemässä Jumalan omaa työtään nuorissa. Rippikoulussa saa olla mukana seurakunnan perustehtävässä. Saa olla kertomassa Jeesuksesta ja rististä ja tyhjästä haudasta ja Isän rakkaudesta ja että jokainen ihminen on arvokas ja Isä haluaa jokaiselle kaikkein parasta ja Hän tahtoo pelastaa myös sinut. Saamme uskoa kaikki synnit anteeksi, kun kuulemme sanat:” Sinun puolestasi annettu ja vuodatettu.” Saa olla yhdessä nuorten kanssa ihmettelemässä Jumalan suurta Rakkautta. Ja saa olla siunaamassa jokaista nuorta elämän tiellä eteenpäin.
Timo “Timbe” Havukainen, nuorisotyönohjaaja
Kastettu kynä 